Koira saa syöpätuloksensa — pakahduttava reaktio
Kun yhtäkkisesti sairastuneelta koiralta löydettiin kasvain, oli syytä olettaa sen olevan pahalaatuinen syöpäkasvain. Ennuste oli heikko, mutta tällä kertaa sääntöön tuli poikkeus.
Kultainennoutaja Lily ja sen omistaja youtubettaja Mrs.Makai saivat huonoja uutisia eläinlääkäriltä. Lilyltä löytyi kaksi ja puoli kiloinen kasvain, joka suurella todennäköisyydellä olisi syöpä.
Ilman leikkausta Lilyllä olisi vain muutama tunti elinaikaa. Leikkauksen kanssa elinaikaa voisi venyttää muutamaan viikkoon. Pidempi elinikä olisi vaihtoehto ainoastaan kasvaimen ollessa hyvälaatuinen.
Eläinlääkäri oli nähnyt vastaavia tapauksia 20 vuoden aikana useasti, mutta kertaakaan hän ei ollut nähnyt tarinan saavan onnellista loppua.
Tarinan loppu ei ole ainoa onnellinen asia, myös Lily ilmaisee intonsa liikuttavalla koiramaisella riemulla.
Luitko jo koirasta, joka odotti sairaalan ovella omistajaanssa hievahtamatta monta päivää putkeen?