Jäähalli muuttuu klubiksi: lavalle Children of Bodom, Lamb of God ja Sylosis

12.08.2015 20:30 -

Vuonna 1966 avattu Helsingin jäähalli on isännöinyt niin jääkiekon SM-liigan otteluita kuin muun muassa Kissin, Stevie Wonderin ja Rammsteininkin megakonsertteja. Joulukuussa yli 10 000 -päisenkin yleisön vetänyt halli rajataan uudenlaiseen käyttöön, intiimimmän konsertin tarpeisiin. 

Kolmentuhannen hengen"Black Box" luodaan halliin niin, että istuinkatsomot jäävät kokonaan verhojen taakse. Ratkaisu  mahdollistaa ison keikkatuotannon toteuttamisen ääni- ja valolaitteistoineen ilman, että tingitään klubitunnelmasta, eikä kenenkään tarvitse istua konsertissa.

Tämä on tärkeää, sillä joulukuun 3. päivän yleisössä ei liene moni haikaile penkkien perään: maailmalla mainetta niittänyt Children of Bodom todennäköisesti kannustaa yleisöä pikemminkin moshaamaan kuin istumaan. "Bodareitten" lämmittelijöinä toimivat yhdysvaltalainen Lamb of God ja brittiläinen Sylosis.

Children of Bodom julkaisee lokakuussa uuden albumin I Worship Chaos. Maailman parhaiden metallikitaristien joukkoon rankattu yhtyeen Alexi Laiho nähdään nyt perjantaina 14. elokuuta Helsingin Juhlaviikoilla, jossa hänen säveltämänsä  tilausbiisi esitetään miehen itsensä ja sadan muun kitaristin toimesta Senaatintorin lavalla #100GuitarsFromHel -tapahtumassa.

Edellisen Emma-palkitun ja kultaa myyneen albuminsa bändi julkaisi kaksi vuotta sitten.

Children of Bodomin ja Lamb of Godin konsertin toteuttavat yhteistyössä Tuska Open Air Metal Festival ja Live Nation Finland. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippupalvelussa ja Tiketissä perjantaina 14. elokuuta.

Lue lisää:

Kuuntele Children Of Bodomin I Worship Chaos — uusi levy ilmestyy lokakuussa

Alexi Laiho tekee Helsingin Senaatintorista metalliareenan — voit hakea mukaan soittamaan

Kilpailut

Uusimmat