Lauri Ylöseltä uutta musiikkia

05.08.2015 21:40 -

The Rasmus menestyksekkääseen soolouraan siirtynyt Lauri julkaisee uuden sinkun A New Day 7. elokuuta. Kappaleen tuottaja on työskennellyt muun muassa Shakiran ja Macy Grayn kanssa.

Lähes vuoden Yhdysvalloissa asunut artisti päätti itse levyttää kappaleensa, vaikka kirjoitti sen alkujaan sen toiselle artistille.

Sinkun tuottajana Lester Mendez on tehnyt yhteistyötä muun muassa Shakiran, Jessica Simpsonin, Nelly Furtadon, Carlos Santanan, Macy Grayn ja Enrique Iglesiaksen kanssa.

– Vuosi Amerikassa on ollut paras juttu pitkään aikaan. Olen saanut uusia näkökulmia ja ulottuvuuksia sekä musiikissa että henkilökohtaisessa elämässäni. Rakastuin tähän biisiin niin paljon, että se oli saatava pihalle heti, kertoo Ylönen tuotoksestaan.

Sinkkujulkaisua vahvistaa samana päivänä, 7. elokuuta, julkaistava lyriikkavideo.

 

Kilpailut

Uusimmat