Kiinalainen festivaali tuo Helsinkiin aasialaisia ja pohjoismaisia muusikoita

20.07.2015 19:54 -

Musiikkia elokuisilla festivaaleilla kuullaan muun muassa Ariel Pinkiltä, Tzusingilta (kuvassa), Gang Of Fourilta ja Black Lipsiltä. Suomalaista osaamista Modern Sky Festivalilla edustaa muu muassa ylistetty Mirel Wagner.

Suomen musiikkikentällä on jo totuttu kansainvälisiin toimijoihin amerikkalaisen Live Nationin järjestäessa suurimman osan megakonserteistamme. Lisäksi kansainvälinen festivaali Sonisphere toi 2009-2014 maailman suosituimmat raskaan musiikin nimet Suomeen.

Kiinalaiset ovat kuitenkin uusi näky Suomen musiikkitapahtumien järjestäjänä. Aasian johtava festivaalijärjestäjä Modern Sky Entertainment tähtää kansainvälisille markkinoille ja järjestää musiikkifestivaalin sekä Helsingissä että sille sisarfestivaalit New Yorkin Central Parkissa ja Seattlessa Space Needlen juurella.

– Paitsi Kiinan myös koko Aasian musiikkikenttä elää jännittävää kasvun aikaa. Olemme ylpeitä, että pääsemme yhtenä ensimmäisistä, ellei ensimmäisenä aasialaisena festivaalitoimijana tuottamaan festivaalia Euroopassa sekä samalla tuomaan jotain täysin uutta Helsingin festivaalikenttään, kertoo Modern Sky Entertainmentin perustaja ja toimitusjohtaja Shen Lihui.

Seattleen Space Needlen kupeeseen yhdessä Ariel Pinkin, Gang Of Fourin ja Black Lipsin kanssa esiintymään lähtee runsaasti kansainvälistä mainetta viime aikona niittänyt kotimainen Mirel Wagner.

Kiinaan festivaaleille matkaavat Helsingin festivaaleillakin esiintyvät Ronya ja Jaakko Eino Kalevi sekä tanskalainen Communions ja Lower. Jälkimmäinen soittaa myös New Yorkin festivaaleilla.

Helsingin tapahtuma järjestetään yhteistyössä ELMU ry:n ja Juhlaviikkojen kanssa.

Modern Sky Festival Helsinki 28.-29.8.2015

Festivaalin kotisivut

(Nova)

Kilpailut

Uusimmat