Apulanta antoi fanin sanoittaa kappaleensa — kuuntele Tivoli

17.07.2015 13:00 -

Apulannan uusi kappale Tivoli julkaistiin digitaalisena singlenä kautta maan perjantaina 17. heinäkuuta. Kappale kuultiin ensimmäistä kertaa Porissa pidettävässä julkistustilaisuudessa.

Apulanta ja Veikkaus järjestivät yhdessä Nuori Kulttuuri SOUNDS -tapahtumien kanssa huhti–toukokuussa nuorille suunnatun kilpailun, jossa etsittiin sanoitusta Apulannan tulevalle biisille. Apulanta valitsi äänitettäväksi kappaleekseen Tivoli-nimisen sanoituksen, jonka on luonut 22-vuotias turkulainen Jami Salminen.

”Emme osanneet odottaa näin runsasta osallistujamäärää”

Kilpailuun tuli yhteensä yli tuhat sanoitusta, joten Apulannalla oli täysi työ seuloa joukosta se helmi, josta bändi tekee sinkkubiisin.

— Valinta ei ollut helppo, sillä emme osanneet odottaa näin runsasta osallistujamäärää. Joukossa oli paljon tekstejä, jotka ansaitsisivat tulla levytetyksi. Siksi päätimme voittajasanoituksen lisäksi antaa kaksi kunniamainintaa. En tiedä kertooko se meidän yhtyeestä vai jengin nykytilasta, mutta tekstit olivat pääpiirteittäin melko synkkiä. Jos ei muuta, niin ainakin täytyy toivoa, että kisalla oli terapeuttinen vaikutus, Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki kertoo. 

Idea Apulannan ja Veikkauksen järjestämään sanoituskilpailuun syntyi siitä, että tänä vuonna vietetään Nuoren Kulttuurin musiikin-teemavuotta. Nuori Kulttuuri –säätiön toiminta rahoitetaan kokonaan Veikkauksen pelien tuotoista. Apulannalle Nuoren Kulttuurin järjestämä tapahtuma vuonna 1993 toimi tärkeänä ponnahduslautana kohti suurempia lavoja. Apulanta ja Veikkaus halusivat tehdä yhdessä nuorisotyön teon, ja Nuori Kulttuuri oli tähän juuri sopiva kumppani.

— Nuorten hyvinvointi ja tietenkin musiikki ovat tärkeitä asioita bändillemme. Suomalaisten Veikkauksen peleihin laittamilla euroilla tuetaan monia meille kaikille tärkeitä juttuja kuten nuorten musiikkiprojekteja, nuorisotiloja, bändikämppiä, festareita sekä rahoitetaan nuorisotyötä. Sitä tekee muun muassa Nuori Kulttuuri -säätiö, jonka järjestämässä taidetapahtumassa mekin soitettiin se tärkeä keikka vuonna -93, Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen kertoivat keväällä kilpailun käynnistyessä.

Kuva: Nova Stage/ Niko Hatara 

(Nova/ Veikkaus) 

Kilpailut

Uusimmat