Megatähdet tuovat iloa sairaiden lasten elämään

09.07.2015 14:33 -

Vaikeissa paikoissa kaivataan ilon pilkahduksia. Huumorin tuominen erityisesti sairastuneiden lasten luokse voi kuitenkin olla vaikeaa, mutta moni on tarttunut tehtävään. Viimeisimpänä Johnny Depp pistäytyi ilahduttamassa lapsia sairaalaan.

Roolihahmokseen kapteeni Jack Sparrowksi pukeutunut Johnny Depp vieraili australialaisessa Lady Clienton lastensairaalassa eilen keskiviikkona.

Alla olevasta videosta voit katsoa miten Deppin vierailu meni.

– Ansaitsen jotain erityistä, mutta mielestäni jokainen ansaitsee osakseen jotain erityistä, sanoo Ula, joka on yksi vierailtavista lapsista.

Depp ja hänen näyttelijätoverinsa Scrumiksi pukeutunut Stephen Graham viettivät sairaalassa yli kolme tuntia sairaiden lasten ja heidän perheidensä kanssa.

Taylor Swiftin Bad Blood -kappale taas on ollut Naomi Oakesin teemabiisi hänen taistelussaan leukemiaa vastaan.

Taylor Swiftin nimissä Naomille lahjoitettiin varoja sairaalakulujen kuittaamiseksi, jotta pikkufani voi keskittyä paranemiseen, ja pääsisi joskus toiveidensa mukaisesti osallistumaan tähden keikalle.

Swiftin lisäksi monet julkisuuden henkilöt ovat antaneet tukensa sairaille lapsille.

Elokuvastakin tuttu Hunter Doherty “Patch” Adams tunnetaan parhaiten työstään lääkärinä ja klovnina. Adams on tuonut iloa sairaiden lasten elämään ympäri maailmaa. Hänen vuonna 1971 perustamansa Gesundheit! Institutessa taiteet ovat mukana paranemisessa.

Vuosittain hän kerää kasaan ryhmän jonka kanssa he käyvät piristämässä ihmisiä ympäri maailmaa.

Its my 70th birthday! Consider showing your #love for my work by giving a small donation to #Gesundheit! Even a $1! https://t.co/Cu48jHxMhm

— Patch Adams (@realpatchadams) 29. toukokuuta 2015

Käden ojentaminen ei ole vierasta kotimaassakaan. Suomessa Uusi Lastensairaala laittoi ihmiset liikkeelle joukolla. Monet vaikuttajat, artistit ja tavalliset ihmiset osallistuivat talkoisiin. 

 

Mikku Kunttu otti uskomattoman upeita kuvia lauantaina @uls2017 -konsertissa: http://t.co/NSfdt20LzP #liveaidsuomi pic.twitter.com/0LIZAM3dyd

— Nova (@novasuomi) 8. kesäkuuta 2015

 

Vaikeinkin taival taittuu helpommin, kun taakan kantaminen tapahtuu useamman ihmisen voimin.

 

Kilpailut

Uusimmat