Apocalyptican jenkkilaulaja ylistää bändikavereitaan: He ovat käsittämättömiä virtuooseja

02.07.2015 12:15 -

Apocalyptican kokoonpanoon on uusimman Shadowmaker-albumin ja sitä siivittävän kiertueen ajaksi kiinnitetty jenkkiläinen Franky Perez. Monissa liemissä keitetty ammattimies kertoi bändin Nova Stage -visiitin yhteydessä musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen haastattelussa olevansa häkeltynyt yhtyetovereidensa taituruudesta.

Franky Perez on pitkän linjan ammattilaulaja, joka on työskennellyt vuosien saatossa lukuisissa eri projekteissa. Mies on paiskinut hommia muun muassa Slashin kanssa, toiminut Scars On Broadway -yhtyeen kitaristina ja onpahan Perezin ääni on tullut tutuksi monille myös Sons Of Anarchy -sarjan soundtrackilta. Verrattuna aikaisempiin projekteihin, Apocalyptican muusikot ovat kuitenkin Perezin mukaan omaa luokkaansa.

— En ole pitkään aikaan ollut varsinaisessa, oikeassa bändissä – vaan olen ollut mukana erilaisissa lyhytkestoisemmissa projekteissa. On siis ollut hienoa olla yhtyeessä, jonka toiminta perustuu yhteispeliin ja kompromisseihin. Mitä Apocalyptica-jätkien soittoon tulee, hehän ovat klassisen musiikin koulutuksen saaneita muusikoita, käsittämättömiä virtuooseja. Olen kyllä soittanut aiemminkin loistavien muusikoiden kanssa, mutta nämä miehet ovat aivan eri tasolla.

Apocalyptican Eicca Toppinen kertoo vuorostaan bändin olevan onnellinen siitä, että he löysivät laulajaksi Perezin. Toppisen mukaan ei ollut itsestäänselvyys löytää asiansa osaavaa vokalistia, jolla olisi myös mahdollista hypätä bändin kelkkaan.

— Kun aloitimme etsimään laulajaa Shadowmaker-levyä ja kiertuetta varten tiesimme sen olevan haastava homma. Ensinnäkään ei ole todellakaan helppoa löytää maailmanluokan vokalistia, joka olisi samalla tasolla, kuin kaikki aiemmat vierailevat laulajamme ovat olleet. Tämä ei ole mikään helppo duuni, sillä me emme etsineet perinteistä nokkamiestä. Meidän oli löydettävä tyyppi, joka olisi osa kokoonpanoa ja yksi muusikoista.

— Frankyn löydettyämme emme olleet heti varmoja, olisiko hänellä aikaa tähän kaikkeen. Uudelta laulajalta vaadittiin mahdollisuutta muuttaa hetkiseksi Suomeen, joten mukaan lähteminen ei ollut itsestäänselvyys.

Perez kuitenkin otti homman innolla vastaan ja sanoo viihtyneensä Suomessa mainosti. Täkäläinen kulttuurikin on ehtinyt tulla Las Vegasista kotoisin olevalle miehelle tutuksi.

— Bändikaverini ovat todella ylpeitä suomalaisuudestaan ja ovat halunneet tutustuttaa minut suomalaisuuteen. Täällä on upeaa, todella kaunis maa.

— Yhden jutun kuitenkin haluan paljastaa. En tiedä kuuluuko se suomalaiseen kulttuuriin vai onko se vaan joku Apocalyptican oma tapa, mutta nämä jätkät tykkäävät olla alasti – he ovat alasti aina kun siihen avautuu mahdollisuus, Perez nauraa.

Katso haastattelu alta:



Shadowmaker (Nova Stage)


Cold Blood (Nova Stage)


 

Nothing Else Matters (Nova Stage)


 

Nova Stage

Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen isännöimä Nova Stage on Novan muutama vuosi sitten toimintansa käynnistänyt keikkastudio. Tänä aikana Nova Stage on tarjonnut lähes 200 livekeikkaa kotimaisilta ja ulkomaisilta huippuartisteilta keräten YouTubessa yli 10 miljoonaa näyttöä.

Vuoden 2014 Radio Gaalassa kunniamaininnan saanut Nova Stage kasvattaa jatkuvasti yleisöä tarjoten ainutlaatuisia live-elämyksiä radion lisäksi myös verkossa ja mobiilissa. Pääset katsomaan Nova Stage -livetaltiointeja Novan Youtube-kanavalta, nettisivulta, sekä Katsomo.fi-sivustolta.

(Nova)

Kilpailut

Uusimmat