Suomen Ufotutkijat ry:n Jaakko Närvä: Havainnot ovat usein virheellisiä

02.07.2015 10:44 -

Kansainvälisen ufo-päivän tarkoitus on jakaa tietoisuutta ufoihin liittyen. Ensimmäisen kerran Ufo-päivää vietettiin vuonna 2001. Suomen Ufotutkijat ry:n Jaakko Närvä kertoo, että havainnot ufoista ovat usein virheellisiä.

Suomen Ufotutkijat ry:n Jaakko Närvä kertoo Novan kesäaamussa Antti Haajasen haastattelussa, että Suomessa ufo-havaintoja tehdään jatkuvasti. Närvän mukaan havaintoja tehdään vuosittain kymmenestä sataan kappaletta.

— Havaintoja voidaan tehdä kun ollaan esimerkiksi parvekkeella tupakalla. Siinä on sopiva rauhallinen hetki katsella taivaalle ja tehdä havainto.

Närvän mukaan havainnot ovat kuitenkin usein virheellisiä.

— Usein ne ovat lentokoneita, meteoreja tai kirkkaana loistava Venus-planeetta.

Kaikista havainnoista noin prosentti jää Närvän mukaan ”koviksi” havainnoiksi.

— Se on tieteellisesti hyväksytty tosiasia, että maapallon ulkopuolista älyä hyvinkin mahdollisesti on. Ufoistakin voidaan ajatella, että ne eivät välttämättä ole vierasta älyä tästä meidän tuntemasta fysikaalisesta avaruudesta. Ne voivat olla tulevaisuuden ihmisiä, jotka täällä piipahtelevat. Se vaihtelee, uskotaanko pelkästään ufoihin ja kuka ne olisi rakentanut. Vai uskotaanko myös humanoideihin, jotka ohjaavat niitä ufoja? Tulevatko ne avaruudesta vai toisesta ulottuvuudesta tai tulevaisuudesta? Uskomukset vaihtelevat hyvin paljon. 

Kuva: Shutterstock 

Kilpailut

Uusimmat