Von Hertzen Brothers fiiliksissä Aerosmith-kytköksistä: ”Hauska katsoa, kun Steven Tyler istuu samassa paikassa kuin minä”

30.06.2015 19:15 -

Keväällä New Day Rising -albuminsa julkaissut Von Hertzen Brothers -yhtye kävi esittämässä uuden pitkäsoiton biisejä Nova Stagella. Samalla bändin Mikko Von Hertzen intoutui myös muistelemaan levyn ikimuistoisia äänityssessioita.

Von Hertzen Brothers äänitti New Day Rising -albumin kanadalaisen huipputuottaja Garth Richardsonin johdolla Vancouverissa The Farm -studiossa. Puitteet olivat sangen legendaariset, sillä paikka tunnettiin aiemmin nimellä Little Mountain Sound Studios, ja siellä miljoonamyyntiin kivunneita levyjään äänittivät aikanaan muun muassa Bon Jovi, Mötley Crüe, Bryan Adams, The Cult ja Aerosmith.

Mikko Von Hertzen kertoi Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen haastattelussa, että studion merkittävä historia oli selkeästi edelleen aistittavissa.

– Kuultiin tietysti paljon juttuja paikasta, heti kun sinne päästiin sisään. Se oli oikeastaan hauska aikamatka 1980-luvun loppuun, koska paikkaa ei ollut juuri päivitetty. Studio näyttää samalta edelleen, kuin miltä se esimerkiksi näyttää Aerosmithin Making of Pump -albumin teosta kertovassa dokumentissa. Puuseinätkin olivat vielä samanlaiset kuin silloin aikanaan.

– Oli hauska katsoa dokkaria ja huomata, että ”hei, Steven Tyler istuu samassa paikassa, kuin minä istun nyt”, joten kyllähän siinä historian siipien havinaa oli. Käytettiin omalla levyllä esimerkiksi samoja kikkoja, mitä Aerosmith käytti Janie’s Got A Gun -biisissä, käytettiin samoja mikrofoneja ja samaa kaikuisaa tilaa, mitä Aerosmithkin. Kyllä tuollaisia pikkujuttuja fiilisteltiin. Vaan toki sitten kun ruvettiin hommia paiskomaan, niin keskityttiin vain työntekoon.

Von Hertzen Brothers ei ollut ensimmäinen suomalaisyhtye, jonka kanssa tuottaja Garth Richardson työskenteli. Mies nimittäin toimi studiossa tuottaja Bob Ezrinin assistenttina vuonna 1984, kun Hanoi työsti Ezrinin johdolla Two Steps From The Move -levyään.

– Garth oli toiminut silloin viinanhaku-juoksupoikana ja oli käynyt hakemassa pojille tuolloin lähikaupasta juomista. Hauska yhteensattuma muuten, että Michael Monroe itse asiassa tapasi Garthin hänen ollessaan Suomessa tekemässä esituotantoa meidän levyllemme ja Michael muisteli, ”hey, I remember you, I still owe you 5 dollars” ja maksoi sen takaisin.

Katso haastattelu alta:


Dreams (Nova Stage):


Hold Me Up (Nova Stage):


New Day Rising (Nova Stage):

Nova Stage

Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen isännöimä Nova Stage on Novan muutama vuosi sitten toimintansa käynnistänyt keikkastudio. Tänä aikana Nova Stage on tarjonnut lähes 200 livekeikkaa kotimaisilta ja ulkomaisilta huippuartisteilta keräten YouTubessa yli 10 miljoonaa näyttöä.

Vuoden 2014 Radio Gaalassa kunniamaininnan saanut Nova Stage kasvattaa jatkuvasti yleisöä tarjoten ainutlaatuisia live-elämyksiä radion lisäksi myös verkossa ja mobiilissa. Pääset katsomaan Nova Stage -livetaltiointeja Novan Youtube-kanavalta, nettisivulta, sekä Katsomo.fi-sivustolta.

(Nova)

 

 

 

Kilpailut

Uusimmat