Amorphikselta uusi albumi ja kirja syksyllä

15.06.2015 14:43 -

Metalliyhtye Amorphis julkaisee uuden albumin 4. syyskuuta. 

Under The Red Cloud on Amorphis-yhtyeen kahdestoista pitkäsoitto. Levyn äänittäjänä, miksaajana ja tuottajana toimi ruotsalainen Jens Bogren.

— Tuottaja Jens Bogren teki uskomattoman hienoa työtä. Kappaleissa on paljon elementtejä, mutta kaikki sointuu täydellisessä harmoniassa — ja lopputuloksena on todella raskas ja melodinen albumi. Voin rehellisesti sanoa, että Under The Red Cloud nousee henkilökohtaisesti Amorphis-albumeiden top3:seen, kommentoi kitaristi Esa Holopainen.  

Syksyllä julkaistaan myös kirja

Amorphiksesta julkaistaan myös Markus Laakson kirjoittama kattava bändihistoriikki; Amorphis-niminen kirja ilmestyy 20. elokuuta. Kauan odotettu bändihistoriikki kertoo kattavasti Amorphiksen tarinan. Ääneen pääsevät bändin nykyisten ja entisten jäsenten lisäksi taustavaikuttajat, kuten tuottajat, managerit ja eri alojen asiantuntijat.

Vuonna 1990 perustettu Amorphis on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä. Se myi satojatuhansia levyjä ja teki mittavia ulkomaankiertueita jo kauan ennen kuin suomalainen metallimusiikki nousi maailmankartalle. Kotimaassaan bändi on pokannut viisi kultalevyä, vastaanottanut vuoden metallialbumin Emman ja soittanut loppuunmyydyille saleille.

Syksyn keikat Suomessa:

19.09.2015 Radio Rock Cruise / Helsinki-Tallinn

26.09.2015 JaloTuska / Jäähalli / Oulu

09.10.2015 Finlandia Klubi / Lahti

10.10.2015  The Circus / Helsinki

16.10.2015 Logomo / Turku

17.10.2015 Kouvola / House of Rock Kouvola

22.10.2015 Pakkahuone / Tampere

23.10.2015 Rytmikorjaamo / Seinäjoki

24.10.2015 Kerubi / Joensuu

30.10.2015 Lutakko / Jyväskylä

31.10.2015 Vesileppis-Areena / Leppävirta

 

Kilpailut

Uusimmat