Verenluovuttajia kaivataan koko juhannusviikon

15.06.2015 12:08 -

Juhannusviikolla verenluovutus on mahdollista maanantaista torstaihin. Veripalvelu toivoo, että verta luovutettaisiin tasaisesti joka arkipäivä vuodenajasta riippumatta.

Juhlapyhäviikoilla päivittäinen veren tarve on suurempi kuin muilla viikoilla. Verta voi luovuttaa maanantaista torstaihin 10 veripalvelutoimistossa sekä verenluovutustilaisuuksissa ympäri Suomea. Juhannusaattona ei ole verenluovutusta.

Vaikka veren käyttö hieman yleensä vähenee kesäkuukausina, potilaat tarvitsevat silti verivalmisteita joka päivä, oli sitten arki tai pyhä. Siksi on tärkeää muistaa luovuttaa verta myös keskikesällä, juhannuspyhien jälkeenkin. Suunniteltujen leikkauksien lisäksi verta tarvitaan akuutteihin leikkauksiin, syöpäpotilaille sekä synnytysten yhteydessä esimerkiksi keskosvauvoille. On myös kroonisia sairauksia, joiden hoito vaatii säännöllisiä verensiirtoja.

Verenluovuttajan kannattaa seurata oman veriryhmänsä tilannetta Veripalvelun verkkosivuilta tai mobiilisovelluksesta, ja tulla ainakin silloin, kun kutsutaan. Näin hänen arvokas lahjansa auttaa potilaita parhaiten. Luovuttajia kutsutaan tekstiviestein veriryhmän tarpeen mukaan.

VERENLUOVUTUSTILAISUUDET 15.–18.6.

MAANANTAI 15.6.
klo 13-18
KOKEMÄKI, seurakuntatalo, Maarianrinne 1, 32800 Kokemäki
klo 13-17.30 PIETARSAARI, seurakuntakeskus, Ebba Brahen puistikko 2, 68600 Pietarsaari
klo 14-18 SOMERO, seurakuntakeskus, Härkäläntie 1, 31400 Somero
klo 14-19 SIPOO, seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo
klo 14-18 KEMI, seurakuntakeskus, Kirkkopuistokatu 11, 94100 Kemi

TIISTAI 16.6.
klo 14-19
KLAUKKALA, Klaukkalan kirkko, srk-salit 1+2, Ylitilantie 6, 01800 Klaukkala
klo 13-18 UUSIKAUPUNKI, työväentalo, Ylinenkatu 12, 23500 Uusikaupunki
klo 14-18 VALKEAKOSKI, Musiikkikirjastotalo, Valtakatu 20, 37600 Valkeakoski

KESKIVIIKKO 17.6.
klo 15-19
ESPOON KESKUS, Espoon VPK, Itäinen Jokitie 1, 02770 Espoo
klo 12.30-17.30 SAVONLINNA, Linnalan opisto, Sotilaspojankatu 7, 57100 Savonlinna
klo 14-19 TOIJALA, Akaan seurakuntasali, Sontulantie 1, 37800 Toijala
klo 13-18 KOUVOLA, Kouvolan Upseerikerho, Upseeritie 5, 45100 Kouvola

TORSTAI 18.6.
klo 11-16
LOIMAA, Heimolinna, Väinämöisenkatu 2, 32200 Loimaa
klo 11-16 JÄRVENPÄÄ, seurakuntakeskus, Kirkkotie 1-3, 04400 Järvenpää
klo 11-16 KERAVA, kirjasto / Pentinkulma, Paasikivenkatu 12, 04200 Kerava
klo 12-16 VARKAUS, Warkaus-sali, Kauppatori 6, 78250 Varkaus
klo 12-16 KAJAANI, Kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15, 87100 Kajaani

PERJANTAI 19.6.

Ei verenluovutustilaisuuksia

Kilpailut

Uusimmat