Chisun tauko ohi — uusi single julki elokuussa

04.06.2015 12:12 -

Suomen menestyneimpiin artisteihin lukeutuva Chisu julkaisee uuden singlen perjantaina 7. elokuuta. 

Yli 200 000 albumia myynyt Chisu viimistelee parhaillaan syksyllä ilmestyvää levyään.

— Olen kirjoittanut kappaleet vuosien 2012-2015 aikana. Prosessi on ollut aivan uudenlainen, koska yleensä olen tehnyt albumit alusta loppuun reilussa puolessa vuodessa. On ollut tärkeää pitää ensimmäistä kertaa selkeä tauko. Nyt tuntuu todella hyvältä palata takaisin, kun olen valinnut polkuni uudelleen takaisin musiikin pariin, Chisu kertoo. 

Syksyllä julkaistavan albumin myötä Chisu lähtee kiertueelle loppuvuodesta. 

Chisun edellinen studioalbumi oli jättimenestys. Vuonna 2011 ilmestynyttä Kun Valaistun -levyä on myyty jo yli 100 000 kappaletta.

Chisu on palkittu urallaan yhdeksällä Emma-palkinnolla sekä Teosto-palkinnolla. Chisu on säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut kaikki albuminsa itse.

Kilpailut

Uusimmat