Ennätyskorkeita katupölypitoisuuksia on mitattu useissa Suomen kaupungeissa viikon aikana

17.03.2015 12:01 -

Pahin tilanne on tyypillisesti ruuhka-aikoina vilkkaasti liikennöidyillä katu- ja tieosuuksilla.

Korkeita pitoisuuksia on mitattu muun muassa Järvenpäässä, Espoon Leppävaarassa, Mikkelissä, Lahdessa, Valkeakoskella ja Hämeenlinnassa. Terveyden suojelemiseksi asetettu raja-arvotaso ylittyi kaikkiaan 28 paikkakunnalla. 

- Katupöly syntyy, kun liikenne nostaa kuivilta kaduilta pölyhiukkasia, jotka ovat lähtöisin hiekoitushiekasta, tien pintojen kulumisesta ja nastarenkaiden käytöstä, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Pia Anttila kertoo.

Katupöly voi aiheuttaa terveelle aikuiselle ärsytysoireita, kuten nuhaa ja yskää sekä kurkun ja silmien kutinaa ja kirvelyä.  Astmaatikot ja muut ilmansaasteille herkät ryhmät voivat kokea vakavampia terveyshaittoja, kuten astmaoireiden lisääntymistä ja allergiaoireiden pahentumista.

- Katupölykausi on jokakeväinen ilmiö Suomen kaupungeissa. Korkeimmillaan pölypitoisuudet ovat yleensä maalis-huhtikuun vaihteessa. Nyt menossa oleva pölyjakso on pari viikkoa etuajassa varhaisen kevään ansiosta, Anttila toteaa.

Koko Suomen Ilmanlaadun tilanteen voi tarkistaa Ilmanlaatu.fi-sivustolta.

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova, Ilmatieteen laitos)

Kilpailut

Uusimmat