168 tuntia Popedaa putkeen on riittävä määrä — espoolaismies ei lähde jatkamaan Yöllä tai Klamydialla

11.03.2015 14:09 -

Espoolainen Tuukka Joru päätti kuunnella 168 tuntia Popedaa Itämeren hyväksi. Joru aloitti Popedan kuuntelun maanantaina 9. maaliskuuta. Popedan kuuntelun Joru päättää sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.   

Idean 168 tuntia Popedaa -tempaukseensa Tuukka Joru sai luettuaan jutun miehestä, joka kuunteli 168 tuntia kanadalaisbändi Nickelbackia. Nyt Popedaa on kuunneltu maanantaista lähtien melkein kivuttomasti.

— Tunnelma on nyt aika hyvä. Äsken särki päätä. Se oli ensimmäinen kohta, kun teki mieli pistää Popeda hetkeksi pois. Sitten burana tehosi, ja taas jaksaa jatkaa, Tuukka Joru kertoo Novan haastattelussa.

Lahjoituskohteeksi, jonka vuoksi Joru Popedaa kuuntelee, valikoitui Itämeri, sillä se on jäänyt Jorun mielestä liian vähälle huomiolle. Joru kerää lahjoituksia hankkeelleen WWF:n keräyssivujen kautta. Keskiviikkona iltapäivästä potissa oli liki 700 euroa. Tavoitteena on saada kasaan 1000 euroa. Koko tempaus on Jorun mielestä tuntunut kuitenkin vaivan arvoiselta.

— 39 ihmistä on lähtenyt mukaan erisuuruisilla summilla. Se tsemppaa hyvin. Se, että teen jotain näin typerää ja se saa ihmiset tekemään jotain hyvää, on tuntunut yllättävän hyvältä.

Toistaiseksi kuuntelu on sujunut ongelmitta 

Jorua ei jännitä Popedan tuotannon käyvän tylsäksi ennen maanantain vastaista yötä. Kappaleita on niin paljon, ettei hän ole vielä ehtinyt kyllästyä yhteenkään. Suosikkikappaleikseen Popedan tuotannosta Joru listaa muun muassa kappaleet Korppi, Liian kiltti mies ja Taivaanrannan maalari. Toistaiseksi jatkuva Popedan kuuntelu ei ole aiheuttanut haasteita normaaliin elämään.

— Olen käynyt ravintolassa, viemässä tytärtäni kerhoon ja takaisin sekä osallistunut pubivisaan kuunnellen Popedaa. Toistaiseksi kuuntelu on onnistunut ongelmitta. Hammaslääkärissä olisi siistiä käydä Popedaa kuunnellen, Joru sanoo.

Vaikka maanantaina tuhannen euron tavoite Itämeren hyväksi ei olisikaan toteutunut, ei Joru aio jatkaa esimerkiksi Yön tai Klamydian tuotannolla tästä eteenpäin.

— Kyllä tämä oli tässä. Haastan kaikki uskaltamaan tehdä uusia juttuja. Jos tätäkään olisi hetkeä pidempään jäänyt miettimään, olisi se varmaan jäänyt tekemättä. Enkä tietenkään luule, että Itämeri pelastuu kun tonni tulee täyteen. Tiedän kuitenkin, että sen pelastamiseen on tullut tonni enemmän rahaa tämän myötä, Joru päättää. 

Kuva: ProPromotion

Kilpailut

Uusimmat