Muna vai kana: Mistä tulee sanonta "sikapaljon"?

23.02.2015 22:25 -

Radio Novan Muna vai kana -ohjelmaosioon heitettiin kysymys sanasta sikapaljon. Miten sanan sika voi yhdistää adjektiiviin paljon?

Miksi sanotaan "sika"paljon?

Tutkija Mia Halonen kielentutkimuksen keskuksesta sekä yliopistolehtori Vesa Jarva kielten laitoksesta kertovat sanonnan tulleen täydentämään niin sanotusti kuluneita termejä.

Sanat ”tosi” ja ”hyvin” ovat vahvistussanoja, joita tarvitaan tähdentämään asioita. Sana ”tosi” vastaa erinomaisesti sanaa ”hyvin” ja molemmat viittaavat ”paljouteen”.

Vahvistussanojen muuttuminen on erittäin tavallista, sillä vanha sana kuluu nopeasti eikä toimi enää tyydyttävästi korostavassa tehtävässään. Tämän seurauksena sana ”hyvin” on saanut rinnalleen ”tosi”-sanan lisäksi myös esimerkiksi ”sika”-etuliitteen.

Muita uusia vahvistussanoja syntyy koko ajan. Kieli ei ole kenenkään omistuksessa, vaan yhteisö käytäntöineen muuttaa sitä. Jokainen voi säilyttää omassa puheessaan itseään miellyttävät ilmaisut ja oppia näkemään sekä kuulemaan muilta.

Asiantuntijoiden mukaan uusien sanojen tuloa vanhojen rinnalle ei voi kutsua köyhtymiseksi. Se nimenomaan lisää valinnanvaraa.

Etuliite ”sika” on tutkijan ja yliopistolehtorin mukaan intensiteetti-ilmauksissa taipumaton adjektiivi. "Sikasiisti" tarkoittaa samaa kuin "sikamaisen siisti", vastaavanlaisesti "tosihieno" on verrattavissa sanontaan "todella hieno".

Ensin on esimerkiksi käytetty sanontaa "sikamainen hinta" ja siitä on lyhentynyt sana "sikakallis". Sana "sika" liitetään usein erilaisiin negatiivisiin asioihin, kuten likaisuuteen. Vesa ja Mia muistuttavat, että esimerkiksi sanat "kamala", "hirveä" ja "älytön" ovat myös merkitykseltään negatiivisia intensiivisanoja.

Kilpailut

Uusimmat