Käytetyn tavaran myyntiin liittyvät veroasiat puhututtavat ihmisiä.
Helen Sähköverkko on viimeiksi korottanut siirtohintojaan vuonna 2018.
Kyseessä on jo viides tänä vuonna pyydykseen kuollut norppa.
Kyseessä oli tänä vuonna syntynyt uroskuutti.
Osalla asiakkaista mobiilipankki voi jumittua.
Turvarajat määrittävät, kuinka paljon rahaa voi kulua tililtä yhdessä vuorokaudessa.
Debit-korteissakin voi ilmetä häiriöitä katkon aikana.
Muuttoon asti voi saunoa vanhassa osoitteessa.
Suurin osa suomalaisista saa veroasioistaan paperipostia.
Myös nimi tullaan lyhentämään ulkomaisilla markkinoilla.
Asianomistajilta kalasteltiin pankkitunnuksia ja tunnuslukuja.
Katko kestää illasta aamuun saakka.
Käyttökatko sai runsaasti palautetta.
Ongelmia on monilla eri pankeilla.
Rikoshyöty pelkästään suomalaisille tapahtuneissa rikoksissa on yli 60 000 euroa.
Useita laittomia sivustoja on jo poistettu.