Ohiolaiset sisarukset halusivat ilahduttaa iäkästä naapurinrouvaa musiikillaan.
Pienen koiran toiminta huomioitiin Kennelliitosta. Palvelutalosta ei kuulunut mitään.
Saksalaiset miehet eivät olleet iloisia siitä, että poliisi löysi heidät.
Niinan ja senioriasiakkaan hämmentävä kohtaaminen kauppajonossa kiristi hermoja.
Valokuvaaja halusi antaa kaksossiskoille valokuvallisen lahjan.
Videossa riittää tunnetta.
Netissä huomiota herättävässä kuvassa nähdään vanha mies kävelykeppeineen seisomassa täydessä metrossa.
Indonesialaisen Mbah Gothon uskotaan syntyneen vuonna 1870.
Myyjät saattavat istua kotona kuusi tuntia, jotta kaupat syntyvät, kirjoittaa Ilta-Sanomat.
Novan Sari Seppälä kävi Vantaan Kivistön asuntomessuilla tutustumassa robottihylkeisiin, joita on ehdotettu kavereiksi myös muistisairaille, yksinäisille vanhuksille. Onko mekaanisesta lemmikiksi seuraksi? Kerro mielipiteesi meille!
Haluaisitko sinä nähdä miltä näytät kymmenen, kahdenkymmenen tai jopa kuudenkymmenen vuoden kuluttua tai miltä puolisosi tulisi näyttämään? Yhdysvaltalaispariskunta osallistui erikoiseen videoon, jolla heidät maskeerattiin iäkkäiksi.
Bill Dudley täytti hiljattain 90 vuotta. Samalla hänestä tuli McDonald’s -pikaruokaketjun vanhin työntekijä Britanniassa. 
Radio Nova listaa vuoden 2014 sosiaalisen median sankaritarinat. Sarjan toisessa osassa kerromme Emma Kokkosen puuttumisesta Hesburgerin henkilökunnan huonoon käytökseen makkaraperunansa pudottanutta vanhusta kohtaan. 
Startup -yritys Venuun perustaja Jerome Saarinen päivitti muutama tunti sitten Facebook-sivuilleen yhteiskuvan kadulla sattumalta tapaamansa vanhemman leidin kanssa. Kaksikon koskettavasta kohtaamisesta kertova päivitys on lyhyessä ajassa saanut lähes 20 000 tykkäystä. 
Enbuske & Linnanahde Crew tavoitti langan päähän peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin, jonka mukaan Suomen tilanne on häpeällinen vanhusten kohtelussa.
Vanhuksia ei viedä suihkuun. Ruoka-annoksia säännöstellään. Vanhus on kainaloita myöten märkä, kun hän ei ole koko päivänä käynyt wc:ssä. Vanhusten ihmisarvon vastainen kohtelu jatkuu yhä, paljasti MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma.