Metsähallitus kertoo, että se ei ole saanut ilmoituksia vatsataudista Karhunkierroksella 9. kesäkuuta jälkeen.
Vatsatautitapauksia on todettu jo kymmeniä.
Vatsatauti on levinnyt alueella nopeasti.
Viime viikolla kerroimme siitä, kuinka Karhunkierroksella liikkui vatsatautia.
Radio Novan Aamussa kuullaan Minnan läpikäynti lintujen laulutumakkeesta ja Kimmo kertoo ökyilystä. Tuottaja - Markus tulee studioon maistelemaan tiimin kanssa murukahveja ja Minnaa huvittaa Suomen suojeluspyhimys ja heinäsirkkojen karkoitus Suomalaisilta viinitarhoilta, kuuntele Iltapalat tästä!
Eräs nainen kertoi olevansa töissä presidentin kansliassa ja pyysi Dannyä Urho Kekkosen vieraaksi. Nainen tuli lopulta Dannylle yöksi sopimaan yksityiskohdista ja aamulla tapahtumien kulku selvisi laulajalle.
Radio Novan Aamussa suuri Halloween - spesiaali! Tampere puhuttaa ja jollain on ruuveja suussa. Mukana myös Minnan Perjantai - laulu, spesiaaliversiona, kuuntele Jälki-istunto tästä!
Urho Vaakanainen on pelannut aikaisemmin Bluesissa ja JYPissä.
Luodin nuorimmaisen vakava sairaus on vaikuttanut jopa naiseen itseensä. Välillä Luoti pohti jopa lopettavansa koko muusikon uransa.
Tietokirjailija Maarit Tyrkön kirjoittamien muistelmateosten perusteella tehdään kokoillan elokuva.