Yhden parin häät uhkaavat peruuntua, kun sulhanen joutuu sairaalaan.
Uudella Unelmahäät-kaudella nähdään kymmenen paria.
Unelma-asuntoaan etsivät ystävät, kumppanit ja perheet.
Radio Novan Aamun Ruskaralli 2 on startannut ja ensimmäiset etapit on saavutettu. Minnalla on taas asiaa oravista, joista hän jakaa Akille uutta tietoa. Aki tietää millä Minnan saa heti suuttumaan ja Unelmahäiden uusin jakso pohdituttaa. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Esko kaipaa kuuntelijoiden apua aurinkolasiensa kanssa. Onneksi kuuntelijoilla on monenlaiset ratkaisut, miten korvata kadonnut sanka. Suvi pohtii vaihtoehtoisia ratkaisuja päästä eroon jatkuvasta palelemisesta. Samalla keretään puhumaan myös unelmoinnista sekä autojen tuunaamisesta. Kumpi on Novan Iltapäivän Tuning-asiantuntija, Esko vai Suvi?
Radio Novan Iltapäivässä Suvi Hartlin ja Ile Uusivuori syntyvyyden puolesta.
Novan Iltapäivässä Suvilla ja Akilla on edelleen tavarat hukassa.
Sara Marjoniemi oli tenavatähti ja musiikkilupaus. Kun koko ikänsä maailmalla asunut nainen palasi Suomeen, uusiksi menivät myös urahaaveet.
Sara Marjoniemi oli tenavatähti ja musiikkilupaus. Kun koko ikänsä maailmalla asunut nainen palasi Suomeen, uusiksi menivät myös urahaaveet.
Radio Novan Aamussa puhelimessa yllätysvieras MasterChef -kilpailusta. Millainen tatuointi Akilla on persuksessa ja mitä vinkkejä Minna antaa aivojen herättelyyn? Lisäksi entinen jääkiekkoilija Siim Liivik kommentoi jääkiekkoilijoiden stereotypioita. Kuuntele parhaat palat tästä!
Sarjan uudet jaksot on katsottavissa discovery+-palvelussa 12. huhtikuuta alkaen.
Yhden suuren tavoitteen sijaan projekti kannattaa pilkkoa kuukausittaisiksi välietapeiksi pitkin vuotta.
Holmalan Ensisilmäyksellä-biisi valittiin yleisöäänestyksessä voittajaksi.
Iida päätyy Unelmaduuni Australiassa -sarjassa työskentelemään vanhoilliseen kristilliseen perheeseen. Ristiriidoista selvittiin, kun Iida päätti höllentää "suvakkiarvojaan".
Etäpalaverien koomiset sattumukset aiheuttavat naurua studiossa. Minnan muistot kuljettavat lomalle italiaan ja Aki toteuttaa suorassa lähetyksessä yhden unelmansa.
Lounais-Suomessa kasvanut Nora Nilsson lähti jo nuorena maailmalle. Nyt hänen sisustustuotteitaan myydään myös isoissa ketjuissa, ja tämän vuoden trenditkin näyttävät suotuisilta Noran designin kannalta.