King paljasti Twitter-sivullaan, että Michael Bayn ohjaama scifi-elokuva sai hänet poistumaan teatterista.
Uusi traileri on kerännyt valtavan suosion.
Sini Ariell ottaa blogissaan kantaa siihen, kannattaako translapsen hormonihoitoja aloittaa niin nuoressa iässä.
Harry Potter -kirjasarjan 25:ttä juhlavuotta juhlitaan Pride-kuukauden aikaan.
Sam Taskinen on bassobaritoni, ja tämä äänityyppi tavataan yhdistää mieslaulajiin. Totuttuja käsityksiä haastava Taskinen tekee edelleen myös miesrooleja lavalla ja kokee tämän vapauttavaksi.
- Kyllä, rikoin lakia, mutta olin pakolainen ja olen sitä edelleen, transsukupuolinen nainen Zi Faámelu painottaa.
Rooleissa nähdään muun muassa Emmi Parviainen.
Elokuvassa kritiikkiä aiheutti termi "jonkunsukupuolinen".
Elokuva on saanut kritiikkiä tavasta, jolla se esittää sukupuolivähemmistöt.
Kirjailija väittää, että aktivistit yrittävät uhkailla häntä vaikenemaan transasioista.
Miss Suomi -kilpailun omistajan Sunneva Sjögrénin mukaan myös transnaiset ovat samalla viivalla hakuprosessissa.
Ellan vanhemmat juhlistivat lapsensa todellista sukupuoli-identiteettiä kauniilla valokuvaussessiolla.
Halle Berryn oli tarkoitus näytellä transmiestä tulevassa elokuvassa, mutta hänen kommentinsa roolista nostivat kritiikkivyöryn.
Kirjailija perustelee transfobisiksi tuomittuja twiittejään blogissaan ja kertoo olevansa perheväkivallan ja seksuaalisen väkivallan uhri.
LaBeouf käsikirjoitti Honey Boo -elokuvan oltuaan vieroitushoidossa.
Lääkärin mukaan on hoidon kannalta tärkeää tietää, mihin sukupuoleen potilas on syntymässä määritelty. Joillekin potilaille kysymys on osoittautunut epämieluisaksi.