Muun muassa materiaaleista pellava on sellainen, että sitä nähdään nyt kodeissa runsaasti.
Asiantuntijan mukaan makuuhuone kannattaa sisustaa tietyllä tavalla.
Rachael Havenhand jakaa kuvia kodistaan muun muassa omalla Instagram-tilillään.
Ruutu on valttia myös kotona vuonna 2021.
Muun muassa erilaiset pääkoristeet ovat näkyvä osa vuoden sisustustrendeissä.
Maljakoita kannattaa metsästää muun muassa kirpputoreilta.
Sisustukseen voi tuoda väriä esimerkiksi tekstiileillä.
Sisustus on tätä nykyä yhä useammalla harrastus.
Pyöreät muodot ovat tänä syksynä vahvasti esillä sisustuksessa.
Kokkonen on innokas sisustaja.
Sieppi on tuonut keittiöönsä kasan erilaisia viherkasveja.
Makuuhuoneen uudelleensisustamisen ei tarvitse olla kallista.
Tummat seinät ja valosarjat luovat nopeasti kodikasta tunnelmaa. Myös verhojen käyttäminen muuallakin kuin ikkunoissa on edullinen sisustusratkaisu.
Esimerkiksi peilit ja sisustuselementtien metalliset yksityiskohdat luovat tehokkaasti lisää valoisuuden tuntua kotiin.
Kirjat voi asetella hyllyyn myös perinteistä poikkeavalla tavalla.
Radio Novan Iltapäivässä kuultiin Anssin mielipide koristetyynyistä.