Shirly Karvisen luotsaama sarja alkaa 4. syyskuuta.
Viihde
12 kuukautta sitten
Pariskunta julkisti suhteensa sosiaalisessa mediassa viime kesäkuussa.
Viihde
noin vuosi sitten
Sieppi kertoo, että hänellä oli aluksi Karvisesta tietynlainen mielikuva, joka äkkiä osoittautukin aavistuksen virheelliseksi.
Viihde
noin vuosi sitten
Karvinen kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa tyytyväinen muun muassa median toimintatapojen muutoksiin.
Viihde
noin vuosi sitten
Kuviin on tullut ihastelevia kommentteja muun muassa Sanna Marinilta ja Maria Veitolalta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Radio Novan Aamussa Akin kuulokkeet tutustuvat syksyiseen Helsinkiin ja flirttailevat Shirly Karvisen kanssa. Minna on pelkkänä kormana Markuksen jakaessa viikonlopun ruokavinkkejä. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamu
yli 2 vuotta sitten
Shirly Karvinen kertoo Me Naisille, että itsetutkiskelun myötä hän antoi itselleen luvan ihastua myös naisiin.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Radiojuontaja Shirly Karvinen on muuttanut uuteen asuntoon.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Shirly Karvinen kilpailee suosikkiohjelmassa Jani Rasimuksen parina.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Radio Novan Aamussa Akin juontoparina on poikkeuksellisesti Shirly Karvinen. Studiossa piipahtaa myös tuottaja parta - Markus ja asiat menevät loppujen lopuksi todella oudoiksi, kuuntele parhaat palat tästä!
Radio Novan Aamu
yli 3 vuotta sitten
Love Island Suomi -sarjan toinen kausi alkaa tänään maanantaina.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Hitlist-ohjelmaa juontaa Esko Eerikäisen lisäksi Shirly Karvinen.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Shirly Karvinen julkaisi Instagram-päivityksen seurustelun vuosipäivän kunniaksi.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Escort-sivuston mukaan kyseessä olisi hawaijilainen Lulu.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Sara Chafak julkaisi Instagramissa upean missipotretin.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Moni muisti äitiään myös sosiaalisessa mediassa.
Viihde
yli 6 vuotta sitten