Radio Novan Iltapäivässä pohditaan mitä tehdä, jos työkaveri piinaa huonoilla vitseillä? Eskoa ahdistaa iän myötä roikkuvat asiat, mutta onneksi Suvilla on ratkaisu tähänkin ongelmaan. Saadaan myös yhteys laavulla yöpyvään aamutiimiin, joiden retki kohtasi haasteita heti alkumetreillä. Oletko aina pohtinut, mitä juontajat tekevät biisien välissä? Se selviää nyt, kuuntele Iltapäivän parhaat palat tästä!
Radio Novan Aamussa tuottaja parta - Markus on saanut postia kuulijalta ja Minna miettii paikkakuntien tapaamispaikkoja. Akin mielenpäällä on farssi ja myös jouluruuat aiheuttavat keskustelua, kuuntele parhaat palat tästä!
Torstaina oltiin päivänselvien asioiden äärellä sekä tarkasteltiin shakin MM-kisojen logoa pornolasit silmillä. Millä perusteilla Akille myönnettiin kunniakirja ja mikä puolestaan tuotti niin suuria vaikeuksia, että Nato-äänestyskin olisi ollut helpompi? Entä miltä näyttäisi Perjantai-biisin karaokevideo? Kuuntele aamun parhaat palat.