Radio Novan Aamussa käydään läpi jemmattuja asioita ja tiimi käy myös läpi sähköautolla ajamisen haasteet. Melkein Mahdoton Marraskuu saa jatkoa ja ensi viikosta tulee Kimmon saaman ääniraidan mukaan huikea, kuuntele Iltapalat tästä!
Kokeilulla halutaan tukea tasa-arvoa ja kierotaloutta.
Esko ja Suvi saivat tavata Robbie Williamsin hänen viikonlopun keikallaan. Millainen kokemus oli ja mitä Robbie sai heiltä lahjaksi? Kaverin puolesta kyselen -osiossa keskustellaan salaisuuksien pitämisestä. Suvi on pöyristynyt avun antajan saamasta parkkisakosta. Entä onko OK ladata sähköauto tuttavien pihassa kyläilyreissulla? Kuuntele Iltapäivän parhaat palat tästä!
Audi esitteli Geneven autonäyttelyssä uuden sähköisen katumaasturinsa prototyypin, joka kantaa nimeä e-tron prototype. Samaan aikaan valmistaja lähetti Geneven kaduille 250 naamioitua autoa. Mallin tuotanto alkaa vuoden 2018 lopulla, johon saakka naamioidut autot liikkuvat ympäri maailmaa.
Audi esitteli Aicon-konseptisähköautonsa Frankfurtin autonäyttelyssä. Futuristisen näköisellä tulevaisuuden luomuksella luvataan olevan jopa 800 kilometrin toimintasäde yhdellä latauksella. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi sähköautojen suurimmista ongelmista olisi taittumassa.
Sähköautot eivät enää häviä suorituskyvyssä polttomoottoreille.
Autoverouudistuksen voittajia ovat päästöttömät sähköautot, jotka halpenivat jopa 10 000 euroa.