Radio Novan Aamun Ruskaralli kokoonpano herää Nauvosta ja pohdinnassa on mitä navigoinnin valvoja Minna K. Kojootti valvoo reissun ollessa ohi? Aki on säästellyt ja ollut mämmittömällä sekä Minna on syönyt omaa pashaansa hatullisen verran. Katsotaan onnistuuko Markus suosittelemaan konstailemattoman ruokavinkin. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamun Ruskarallin kokoonpano heräsi tänään Porista, josta matka jatkui Raumalle ja Aki oli tottakai valmiina fluentin murteensa kanssa soluttautumaan paikallisten joukkoon. Minnalla on mikki siellä missä sen ei kuuluisi olla ja Aki toteaa, että Markuksesta ei ole konstailemattomaan ruokavinkkiin. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa Ruskarallin kokoonpano herää Seinäjoelta, mutta silti Aki herää Pori päällä ja Markuksen ajohanskoista on tullut jo legendaariset. Minna K. Kojootista on tullut navigoinnin valvoja ja tämä roolitus sai Akin tolaltaan. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamun Ruskarallin kokoonpano herää tänään Tampereelta ja yön aikana lumi on peittänyt maan. Liikkuva iglu jatkaa kuitenkin matkaansa kohti Seinäjokea pienien mutkien kautta. Minnalla oli odotukset korkealla tätä päivää varten, mutta Aki oli unohtanut tärkeän merkkipäivän. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamun Ruskaralli 2 on startannut ja ensimmäiset etapit on saavutettu. Minnalla on taas asiaa oravista, joista hän jakaa Akille uutta tietoa. Aki tietää millä Minnan saa heti suuttumaan ja Unelmahäiden uusin jakso pohdituttaa. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa mietitään viikonloppuna Helsingissä tapahtunutta pamausta. Aki tekee suuren lupauksen ensi kevääksi ja Minna tuo keskusteluun orgasmit ja parrat, kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa Minnasta tehdään laulajatähteä ja Akin muoticorner on taas täällä! Kumpparit aiheuttavat keskustelua ja Ruskarallin aikaisia ajeluita muistellaan lämmöllä, kuuntele parhaat palat tästä!
Radio Novan Aamussa Minna antaa Akille hyviä vinkkejä ja Aki on taas kolunnut muotipiirejä. Käydään myös läpi Minnan viikonloppuista, perinteistä naisten mökkiviikonloppua ja Aki kehittelee ruskaralliin hieman erityyppistä jatkoa, kuuntele parhaat palat tästä!
Radio Novan Aamussa Minna aprikoi ihmeellistä huutokauppaa ja Aki haluaa lisää saunavuoroja. Naapurisopu on myös suurennuslasin alla kun Vantaalla on taas tapahtunut. Kuuntele Parhaat Palat tästä!
Radio Novan Aamussa Aki ja Minna toteuttavat kuulijan toiveen ja ihmettelevät asuntoilmoituksia. Akin lapsi on esittänyt kysymyksen joka on saanut kaikki mittarit punaiselle ja Minna miettii Portugalin Playboyta. Tuottaja-Markuksella on ollut kesällä yksi tehtävä joka ei mennyt ihan putkeen, Aamun Parhaat Palat kuulet tästä!
Ruskaralli 2019 saavutti maaliviivan Rovaniemellä Lordin aukiolle! Matkamittarin mukaan takana on yli 1500 kilometriä ja asuntoautoilu alkoi pikku hiljaa iskostua Akille ja Minnalle. Ensi viikolla on taas uudet kujeet ja vuoden 2020 Ruskarallia odotellessa!
Ruskarallin neljäs päivä lähti Oulun torin kautta Kemiä kohti. Aki pääsi kerrankin motkottamaan Minnalle, kun Minnan minuutti ei ollutkaan ihan minuutti. EU:n kanisterit herättivät tunteita kuulijoiden kesken ja Akilla koodikieli ei oikein toimi.
Ruskarallin kolmas päivä lähti käyntiin Kuopiossa, josta moottorimarssi jatkoi matkaansa kohti Viitasaarea. Minna törmäsi vanhoihin tuttuihin ja Akin unirutiinit ovat ihmetyttäneet oikein todenteolla. Navigaattori siirtyi Minnalta Akin haltuun, mutta eihän sekään mennyt niin kuin oli suunniteltu.
Ruskarallin toinen päivä lähti liikkeelle kohti Joensuun keskustaa kolmen pörröpäisen miehen ja yhden päivystävän puuman voimin. Leirintäalueelle navigointi osoittautuikin yllättävän haastavaksi tehtäväksi. Seurueen armeijassa opitut taidot pääsivät tulitestiin, kun yöpymispaikalla odotti teltan pystyttäminen. Muttta kuka sinne päätyi nukkumaan?
Aki ja Minna lähtivät valloittamaan Suomea kauan odotetun Ruskarallin tiimoilta paikkakunta kerrallaan! Tänään liikkeelle lähtenyt Ruskaralli suuntasi Lahteen ja tästä Kouvolan kautta Joensuuta kohti. Mitkä olivat päivän polttavimmat puheenaiheet? Kuuntele!
Ensi viikolla Radio Novan autoon voi törmätä ympäri Suomen.