Euroviisuedustajan rintaa koristaa Rammstein-tatuointi.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Jenni Vartiaiselta jäi viimeinen biisi soittamatta Provinssirockissa kymmenen vuoden takaa.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Cheek ja Rammstein ovat ensimmäiset pääesintyjäjulkistukset Provinssilta.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Maailman kuuluisimpiin teollisuusmetalliyhtyeisiin lukeutuva Rammstein ei ole pihistellyt New Yorkin Madison Square Gardenissa tehosteissa, eikä kuvauskalustossa.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Saksalainen industrialmetalliyhtye latasi YouTube-tilille videon nimeltä In Amerika, jonka yhteydessä kertoi "lisätietoa olevan tulossa kohta".
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
LINDEMANNin Skills In Pills julkaistiin juhannuksena ja levy on noussut suoraan albumilistan kärkeen.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Saksalainen, useaan otteeseen Suomessakin täysille halleille ja kentille esiintynyt industrial metal -yhtye on antanut kaiken tuotantonsa suorahakupalveluun.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Ensi kesänä Hietaniemen rannalla Helsingissä järjestetään kolmen päivän mittainen festivaali, jonka päätähtenä nähdään rokin kolme kovaa nimeä: Green Day, 30 Seconds to Mars ja Rammstein.
Ajankohtaista
yli 12 vuotta sitten
Konsertti pidetään Helsingin Hartwall Areenalla keskiviikkona 15. helmikuuta.
Ajankohtaista
yli 14 vuotta sitten