Suomen suurimpia häitä juhlittiin kolmella radiokanavalla perjantaina 19.8. kun kolme pariskuntaa vihittiin suorissa lähetyksissä. Kerromme kaiken, mitä tapahtui kulisseissa ja vihkimisen jälkeen.
Radio Nova, Radio City ja Iskelmä järjestivät Suomen suurimmat häät perjantaina 19.8 klo 9. Tästä voit kuunnella Radio Novan hääparin Marian ja Markuksen vihkimisen.
Maria ja Markus solmivat avioliittonsa tulevana perjantaina 19.8 klo 9 Radio Novan Aamun suorassa lähetyksessä. Bestmaninä ja kaasona toimivat Aki Linnanahde Minna Kuukka haastattelivat tiistain lähetyksessään hääparin vihkivää pastori Marjo Kiljusta.
Kesä tulee ja sitä myöten myös useammat häät, ja kaikkiin niistä pitäisi löytää rahaa. Paljonko sinä olet valmis antamaan rahaa lahjaksi?
Suomen suurimpia häitä vietetään elokuun 19. päivä. Kolme eri pariskuntaa menevät naimisiin suorissa radiolähetyksissä kolmella eri kanavalla. Radio Novalla naimisiin menevät Maria ja Markus. Aki ja Minna toimittavat kunnialla bestmanin ja kaason virkaa. He ottivat yhteyttä morsiameen ja kyselivät hänen tunnelmiaan, kun häihin on aikaa enää vajaat 16 vuorokautta.
Kokosimme yhteen sormuksia, jotka sädehtivät kantajansa sormessa kilpaa auringon kanssa.
Kuka tutustui vaimoonsa tämän heitettyä häntä kävyllä nenään, entä ketä kosittiin eteisessä? Suomalaisjuontajat paljastavat elämänsä rakkaustarinat.
Suomen suurimpia häitä juhlitaan elokuun 19. päivä, kun kolme pariskuntaa vihitään suorissa lähetyksissä kolmella eri radiokanavalla. Nyt tarinansa kertovat Iskelmällä suorassa lähetyksessä vihittävät Eija ja Jukka.
Suomen suurimpia häitä juhlitaan elokuun 19. päivä, kun kolme pariskuntaa vihitään suorissa lähetyksissä kolmella eri radiokanavalla. Nyt äänessä on Novalla naimisiin menevä kaksikko Markus ja Maria.
Suomen suurimpia häitä juhlitaan elokuun 19. päivä, kun kolme pariskuntaa vihitään suorissa lähetyksissä kolmella eri radiokanavalla. Nyt tarinansa kertovat Radio Cityllä suorassa lähetyksessä vihittävät Johanna ja Antti.
Vaikka naisia pidetään monesti halukkaampina menemään naimisiin, ei ainakaan Katin ja Kimin suhteessa asettelu ollut ollenkaan perinteinen.
Häissä soivat tänä päivänä ulkomaalaiset hittiartistit.
Kun alttarille astelee nuorena, on mahdollisuus jakaa lähes koko elämä oman sielunkumppanin kanssa.
Häiden ei tarvitse olla kalliit ja näyttävät ollakseen onnistuneet.
Uudet trendikakut sisältävät syötäviä kristalleja.
Morsianten toiveet ja pyynnöt eivät aina kohtaa todellisuuden kanssa.