Radio Novan Päivässä keskusteltiin voiko ex-puolison läheisten kanssa jatkaa yhteydenpitoa eron jälkeen. Niina oli alkuviikosta herkillä, sillä hänen poikansa lähti leirikouluun ja perheen imuri veti viimeiset imunsa. Oletko koskaan nähnyt unta, mutta luullut että se uni on totta? Kuuntele kooste tästä.
Radio Novan Päivässä otettiin yhteyttä Uudenmaan Marttoihin, jotka osasivat valaista mitä voi säilyttää ulkovarastossa ja mitä ei. Homeinen ruoka ei maistu monille, vaikka siitä kaapisi pahimmat homeet pois. Jussi Pohjoinen vastasi tuottaja-Nean tiukkoihin kysymyksiin koskien parkkikiekon asettamista. Kuulija-Topi laittoi Niinan lausumaan sanahirviön, joka ei taipunut sitten millään. Apulanta metsä istutetaan tulevana viikonloppuna. Siitä meille parhaiten osasi kertoa itse Toni Wirtanen.
Radio Novan Päivässä haettiin asioita, joita sekoitetaan helposti toisiinsa. Kuumassalinjassa pohdittiin asioita, jotka kuuluvat olennaisesti mökkeilyyn ja maauimalat ovat pikkuhiljaa avaamassa oviaan innokkaille uimareille. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n Kriisitoimintojen johtaja Sanna Vesikansa kertoi, milloin kannattaa hakea apua ja millaisissa tilanteissa kriisiapuun otetaan yhteyttä. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n Asiantuntijapsykologi Elina Komulainen kertoi, miten nuoret tänä päivänä voivat ja miten vanhemmat ja aikuiset voisivat vaikuttaa nuorten mielenterveyden vahvistamiseen.
Radio Novan Päivässä jaettiin erilaisia kummitustarinoita. Niina on hankkinut itselleen merkityksellistä ja pysyvää taidetta. Täydellistä kananmunan keitto-ohjetta metsästettiin kissojen ja koirien kanssa, mutta vastaus löytyikin yllättävän läheltä. Reino Nordinin uusi albumi ”Kääntöpuolii”-ilmestyi perjantaina ja saimme artistin vierailemaan studiossa Nannan luona.
Radio Novan Päivässä keskusteltiin tällä viikolla koirien vapaana pitämisestä sekä erilaisten asioiden keräilystä. Huvipuistokauden startti innosti kuulijoita jakamaan omia suosikkilaitteitaan. Helsingissä, Kalasataman kaupunginosassa sijaitsevan tornitalon asukkailla on monia kauhistuttava piina! Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä pohdittiin, mitä muotivillitystä ei haluta enää takaisin. Kansallisen lukuviikon kunniaksi, lukukeskuksen toiminnanjohtaja Emmi Jäkkö kertoi millä mallilla suomalaisten lukutaito on tänä päivänä. Katupöly vaivaa tällä hetkellä etenkin allergiasta kärsiviä. Tuottaja-Nea haastatteli Helsingin kaupungin kaupunkiympäristö ja katukunnossapidon tiimipäällikköä Tarja Mylleriä. Studiossa vieraili uuden ”Eilisen mä”- kappaleensa julkaissut Abreu. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä kuultiin mitä erikoisempia tapoja myöhästyä. Petivaatteiden mankelointi jakaa ihmiset kahtia ja Lore on järkyttänyt Niinan bensahanskallaan. Minkälaiset tilanteet omien vanhempien kanssa tuovat punan poskelle? Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä etsittiin erilaisia asioita, mitä on vahingossa heittänyt roskiin tai hävittänyt. Uutuus jäätelöt saivat veden kielelle ja kuulija Arja halusi kysellä muilta kuulijoilta, muistavatko he erästä vanhempaa jäätelöä. Mielinauha kerää varoja mielenterveyden tukemiseen ja kriisiauttamineen. Tästä tärkeästä aiheesta tullaan puhumaan Radio Novan Päivässä kevään aikana useaan otteeseen. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä koitettiin rohkaista kuulijoita pääsemään pahoista tavoista eroon. Viikon kohokohdassa Saijan perheen hulvaton ”traditio” täysi-ikäisyyden kunniaksi nauratti. Mikä on pisin matka minkä olet taittanut polkupyörällä tai vaikka uiden? Ihana Kuumaa vieraili studiossa uuden ”Hyvikset ja pahikset”-albuminsa ilmestymisen vuoksi. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä vieraili iso kasa espoolaisen päiväkodin viskareita. Kevään merkkejä on havaittavissa ja moni on nukkunut huonosti tällä viikolla mahdollisesti uusikuun takia. Kuulija jakoi uskomattoman tarinan siitä, kun on sattunut olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Studiossa vieraili uuden koskettavan ”Haukilahden rantaan”-kappaleen julkaissut Sanni.
Radio Novan Päivässä kummasteltiin, miten löylyä tulisi oikeaoppisesti heittää. Kuulijoiden kanssa etsittiin parhaimpia huoltoasema ruokia sekä ”muisteltiin aikaa kun”. Hannen ja Mallan matka tuli tällä viikolla päätökseen ja naiset ovat saapuneet takaisin Suomeen. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä muisteltiin aikaa tet-harjoittelussa. Niina ja Lore ovat hurahtaneet tammenterhoihin ja kuulijamme Nana soitti esikoisen isosta päivästä studioon. Mallan ja Hannen reissu on vienyt heidät Pohjois-Italiaan. Onko matkalla ollut suurempia ongelmia ja miltä Välimeren rannalla näyttänyt. Studiossa vieraili myös tänään yhtyeensä kanssa uuden albumin julkaissut Tero Vesterinen. Kuuntele kooste tästä.
Radio Novan Päivässä alettiin seuraamaan Mallan ja Hannen matkaa kohti Pohjois-Italiaa. Migreeni on tuttu vaiva monille ihmisille ja päänvaivaa aiheuttaa myös puuttuva anteeksipyytämisen taito. Suomenkielen professori Kaisa Häkkinen Turun Yliopistosta valaisi meille merkityksiä suomalaisten sanontojen takaa. Studiossa vieraili myös Suomen tuore Euroviisuedustaja Käärijä.
Radio Novan Päivässä juhlittiin Niinan puhelimen pitkää ikää. Niina yritti viikonloppuna hankkia itselleen ”pitkän kaavan mukaan” krapulan ja epäonnistui tehtävässä täysin. Viikon uutisissa eduskuntavaaliehdokas Sofia Kazakov sanoo olevansa transkolmekymppinen ja se on hyväksyttävä, vaikka sitä kyseenalaistetaankin. Kuumassalinjassa oltiin hyvin henkilökohtaisella alueella, sillä monelta ihmiseltä udellaan edelleen lapsitoiveista. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä naureskeltiin lasten antamille koevastauksille. Pöytien ja rantatuolien varaamiset aiheuttivat tunteita laidasta laitaan ja Niinan hopeasoturin puhtaus sekä käyttötarkoitus saivat kuulija Villen kauhunpartaalle. Viikonloppuna Orivedellä järjestetään villasukkajuoksun SM-kilpailut ja tuottaja-Nea soitti kisapäällikölle Reijolle. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä käsiteltiin deittailua ja kysymyksiä, jotka on jääneet alkutreffeiltä mieleen. Lapsuuden väärinmuistetut hetket ja tapahtumat toivat nostalgisia fiiliksiä niin studioon kuin kuuntelijoillekin. Kuumassalinjassa etsittiin viimeaikaisia hankintoja, jotka ovat edistäneet hyvinvointia ja terveyttä. Studiossa vieraili myös viihteen moniosaaja ja UMK-juontaja Samu Haber.