Markus tulee kertomaan ilouutiset Porilaisten marssin soidessa ja Kimmo haluaa palata vielä viime viikkoiseen keskusteluun yhteisestä hammasharjasta. Mikä tai kuka on aiheuttanut eniten harmia Minnalle tänä vuonna?
Radio Novan Aamu
6 kuukautta sitten
Vappu tuo muutoksia kauppojen aukioloihin, sekä vaikuttaa joukkoliikenteen aikatauluihin.
Ajankohtaista
yli 8 vuotta sitten
Joka päivä tarvitaan lähes tuhannen luovuttajan apua, jotta verta riittäisi myös pyhäpäivisin ja viikonloppuisin.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Osa kauppiaista moittii lupaviranomaisia epätasa-arvoisesta kohtelusta poikkeusaukioloaikojen myöntämisessä.
Ajankohtaista
yli 11 vuotta sitten