Ensimmäinen elokuva, jonka Tarantino katsoi poikansa kanssa, oli Itse Ilkimys 2. Samalla Tarantino paljastaa, että pitää paljon Pipsa Possusta.
Tänään Novan Iltapäivässä fiilistellään joulukuusia.
Pipsa Possu julkaisi albumin, ja yhtäkkiä piirroshahmo oli kiistassa Iggy Azalean kanssa.
Kuvat levisivät nopeasti sosiaalisessa mediassa.
Pihtiputaalainen Petra toteutti unelmansa, kun hän hankki Pottu-possun. Hän kuitenkin tietää, että monet possut kaipaavat kotia muuttuneiden säädösten vuoksi.
Poliisi hälytettiin ottamaan minipossu kiinni.
Beagle-rotuinen koira adoptoi opossumin menetettyään omat pentunsa.
Monet ovat kommentoineet kuvaa muun muassa painajaismaiseksi ja karmivaksi.
Kuvat ovat nousseet nettihitiksi.
Possu esiintyi pienenä televisiossa, mutta nyt se viettää eläkepäiviään uusien omistajiensa luona.
Possut ovat älykkäitä eläimiä ja moni suosiikin niitä lemmikkeinä koirien sijaan.
Eläinvideoita YouTubeen suoltava kanava julkaisi hellyttävä videon uneliaista kaveruksista, jotka edustavat eri rotuja. 
AnimalsAndLaughter-YouTube-kanavalla julkaistulla videolla nähdään, miten suloinen possu todellakin osaa ottaa kaiken irti elämän pienistä nautinnoista.
Suomen tv-historian kenties tunnetuin eläin, Duudsoneiden Britney-possu on kuollut.