Radio Novan Aamussa päädytään pommipuistoon pienen nokareen kanssa, eikä raha oo muuttanut kumpaakaan ihmisenä, ei Saku Koivua eikä Markus Rinnettä. Akille ja Minnalle tulee komennus farmille ja kyseiselle ekskursiolle pitäisi nyt keksiä joku kiva nimi. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamussa ihmetellään, mitä tapahtui Euroviisujen greenroomissa. Aki sukeltaa 90-luvun taitteeseen ja sen aikaisiin pommeihin. Minna odottelee, että Aki laittaisi jälleen vetoja menemään. Mitä tehdä postilaatikosta tipahtanelle siemenpussille? Kuuntele Aamun jälki-istunto tästä!
Tätä nykyä Saksasta löytyy maailman vaarallisin kesäkurpitsa.
Labradorinnoutaja, Lululla oli muut suunnitelmat tulevaisuutensa suhteen.
Yhdysvalloissa erään juna-aseman roskakorista löydettiin räjähteitä, jotka yritettiin purkaa robotin avulla.
14-vuotias Ahmed Mohamed halusi tehdä vaikutuksen opettajaansa ja toi itsetekemänsä kellon mukaan kouluun. Opettaja kuitenkin kutsui paikalle poliisit, koska luuli kelloa pommiksi. Muun muassa Barack Obama ja Mark Zuckerberg ovat olleet vaikuttuneita Ahmedin taidoista. 
Ranskalaismiehen tyttöystävä oli myöhästyä lennolta. Mies päätti ilmoittaa tekaistusta pommiuhasta, jotta tyttöystävä ehtisi lennolleen. Romanttiseksi tarkoitettu ele meni kuitenkin pahasti pieleen.
Ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista kommentoi Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa tuoreeltaan Bostonin pommi-iskuja. Aaltolan mukaan teko viittaisi alustavasti yhden ihmisen toteuttamaksi.
Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew tavoitti Bostonin maratonilla juosseen suomalaisen Mika Liitolan puhelimitse. Kuuntele, mitä Mika kertoo tapahtumista ja millainen tilanne on juuri nyt Bostonissa.
Radio Novan Erikoismies Laitinentodisti pommituksia aivan vierestä varhain aamulla. Laitinen on parhaillaan Kabulissa Suomen suurlähetystön vieraana.
Norjan poliisi ilmoittaa saaneensa tunnistettua kaikki viime perjantaina tapahtuneiden iskujen uhrit.
Uutistoimisto Reutersin mukaan raivostuneet ihmiset tukkivat ampumisista epäillyn Breivikin auton pääsyn oikeustalolle.
Norjan poliisin mukaan 86 nuorta sai saanut surmansa Utöyan saarella eilen tapahtuneessa ammuskelussa. Seitsemän sai surmansa Oslon pommi-iskussa.