Kaverin puolesta kyselen -osiossa mietitään torstaina nykypäivän palaverikäytäntöjä. Puhelimen päähän saadaan Novan Duunikeikalta Mustion linnasta Niina Backman, jonka päivä on ollut täynnä iloa, mutta myös kauhua! Esko pohtii, mistä hänen kotipaikkakuntansa Espoo on tunnettu. Suvin kotikunnan Perniön juttu yllättää Eskon täysin! Millainen oli speed dating tapahtuma, jota Esko oli isännöimässä?
Radio Novan Iltapäivä
noin vuosi sitten
Nainen päästeli hieman rumia sanoja ja yhtäkkiä taustalta kuului kollegan ääni.
Ilmiöt
yli 3 vuotta sitten
Koronan myötä etäpalavereista on tullut arkipäivää meille monelle. Anssi oli ollut omien sanojensa mukaan tehokas. Mitä tämä tarkoittaa? Heidillä ajatukset karkaavat välittömästi mahdollisuuksien äärelle, mitä kaikkea silloin voikaan puuhata, vai voiko?
Radio Novan Iltapäivä
yli 4 vuotta sitten
Radio Novan Aamussa levyraati ottaa käsittelyynsä kuuman uutuuskappaleen ja puhutaan myös äänenmurroksesta. Pikkujoulut puhuttavat sekä puhutaan työn keksimisestä ja onhan mukana myös viikonlopun ruokavinkki, kuuntele parhaat palat tästä!
Radio Novan Aamu
yli 4 vuotta sitten
Radio Novan Aamussa Minna esittää demon ja Aki pudottelee nimiä. Minna miettii suomalaista ravintolaketjua ja Aki esittää lämpimän lapsuusmuiston...Lahesta, kuuntele parhaat palat tästä!
Radio Novan Aamu
yli 4 vuotta sitten
Twiitistä tuli nopeasti viraalihitti.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Maailman suurmiehet ja heidän palaverit puhuttivat Anssia ja Niinaa!
Radio Novan Iltapäivä
yli 5 vuotta sitten
Anssin maanantaiaamu alkoi palaverilla, jossa opittiin jotain uutta ja mullistavaa
Radio Novan Iltapäivä
yli 6 vuotta sitten
Kuullaanko tulevaisuudessa tuhinaa ja tassutusta vai estääkö lähes vuoden kestävä päänsärky kaiken?
Radio Novan Aamu
yli 7 vuotta sitten