Yksin vietetyt vapaapäivät voivat olla yksi viikon kohokohdista.
Päiväkirjan kirjoittaminen, hulvattomat komediat ja treenaaminen lievittävät stressiä nopeasti.
Yksin vietetty aikaa kehittää muun muassa luovaa ajattelua.
Alati kasvavan tehtävälistan sijaan on joskus hyvä listata myös saavutuksia ja niitä seikkoja, joista olet itsestäsi ylpeä.
Koti-iltoja rakastava tyyppi on loistava tekemään kompromisseja ystäviensä kanssa ja saattaa välillä myös pohtia, mistä kaikki muut saavat loppumattomalta tuntuvan energiansa.
Omaa aikaa rakastava tyyppi haluaa tehdä kodistaan viihtyisän ja turvallisen pesän, jossa oman ajan viettäminen tuntuu mieluisalta.
Itseään ei koskaan pitäisi verrata muihin vaan sen sijaan miettiä, mitä voisit omalla osaamisellasi tarjota muille.
Päiväkirjan kirjoittaminen, hulvattomat komediat ja treenaaminen ystävän kanssa lievittävät stressiä nopeasti.
Yksin vietetty aika voi virittää havainnointikykyä uusille taajuuksille. Oma aika on tärkeää myös henkisen hyvinvoinnin kannalta.
Iltapäiväjuontajalla oli suunnitelmissa nauttia omasta seurastaan, mutta päätyi lopulta aivan muihin kuin nautinnollisiin hommiin.
Yksin vietetty aika on erinomainen tilaisuus nollata ajatuksia ja päästää irti stressistä.
Oman ajan vaaliminen on parisuhteessa tärkeää, vaikka rakastuneena haluaisikin viettää kaiken mahdollisen ajan mielitiettynsä kanssa.