Nimikilpailu keräsi puolessatoista viikossa noin 2700 ehdotusta.
Laji on tiettävästi pesinyt Suomessa vain kerran aikaisemmin.
Mustikkakukon suojaus perustuu mustikkakukon maineeseen perinteisenä savolaisena leivonnaisena.
Viime vuoden suosituimmat lasten nimet on nyt julkaistu.
Sen sijaan nimet Cruella, Taivaansini ja Tepionni pääsivät hyväksyttyjen nimien listalle.
Rakastettu suomalainen herkku on saanut EU:n suojatun maantieteellisen merkinnän.
Tutkimuksen mukaan suomalaistaustaisilla on edelleen selvästi etuoikeutettu asema työmarkkinoilla.
Suomalaiseen nimipäiväkalenteriin lisättiin 33 uutta nimeä.
Kennelliitto on jakanut listan vuonna 2024 syntyneiden koirien suosituimmista kutsumanimistä.
Vuoden nimi -palkinnolla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja.
Hyväksynnän saivat muun muassa Sovinto, Sopuli ja Kuippana.
Radio Novan Aamussa käydään läpi loput Kansallisasiat ja esitetään Kimmolle top3. Minna hämmästelee uutta trendivillitystä ja Markuksen haaveet yliopisto - opinnoista kaatuivat, kuuntele Iltapalat tästä!
Englanniksi termi "deadname" on vakiintunut ilmaus, kun taas suomessa yhtä vakiintunutta termiä ei toistaiseksi ole.
Radio Novan Aamussa Kimmon lomatuuraajana Gogi Mavromichalis. Minna löysi Aalto-yliopiston tutkimuksen zombieista ja siitähän Gogi ja tuottaja-Markus innostuivat. Käydään läpi sukunimiä ja Gogin taustaa sekä saadaan uusi yllätystehtävä studioon, kuuntele Iltapalat tästä!
Käärijä sijoittui tämän vuoden Euroviisuissa toiselle sijalle.
Sarjan vastaava tuottaja kertoo, että sarjan päärooliin koekuvattiin lähes 30 näyttelijää.