Ruuanlaiton ja kauneudenhoidon lisäksi kookosöljyllä on hyötynsä myös kotiaskareissa.
Kotona vietetty aika mahdollistaa myös erilaiset kauneuden hoitoon liittyvät kokeilut.
Tuoreella videolla esitellään erikoisia kikkoja, joista moni vanhempi voi ottaa ilon irti.
Esimerkiksi kurkku ja hunaja soveltuvat ruuanlaiton lisäksi myös huulten kosteutukseen.
Kuivashampoo tuo nopeasti tuuheutta myös puhtaisiin hiuksiin.
Vaseliini voi saada jopa hajuveden tuoksun kestämään iholla tavanomaista pidempään.
Rypistyneen vaatteen voi suoristaa nopeasti föönillä, eikä silitysrautaa tarvitse kaivaa kiireessä esiin.
Kalle ja Esko puhuvat autolla ajamisesta yöllä. Pojat puhuvat nikseistä, miten saadaan esim pahat hajut pois kengästä. Ja mitkä ovatkaan Kallen top 3 asiat kesässä?
Huolellinen ihonhoito ennen tärkeää juhlapäivää on tärkeässä roolissa meikin pysyvyyden kannalta.
Moni ei aio palata vanhaan tapaansa wingsien syömisessä.
"Selviytymispakkaus" autossa ja ruuantähteiden merkkaaminen päivämäärällä ovat niksejä, jotka helpottavat arkea.
Ohut alusmekko piilottaa niin rintaliivien kuin alushousujenkin aiheuttamia, läpikuultavia rajoja.
Suunnitelmallisuus ruuanlaitossa vähentää myös karkkihampaan kolotusta.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan on hyvä opetella lohduttamaan itse itseään.
Netti on pullollaan ihonhoitoniksejä, joiden luvataan saavan kasvojesi iho säihkymään, mutta asia voi olla täysin päinvastoin.
Vyö, korkokengät ja kerrospukeutuminen voivat pelastaa usealta vaatekriisiltä.