Ainakaan valinnanvaran vähyys ei ole syy karttaa second hand -muotia.
Marie Kondo ensin kehotti ihmisiä karsimaan turhia tavaroita kodistaan. Sen jälkeen hän perusti nettikaupan, jossa myy erilaisia sisustustavaroita.
Kuusi näyttää kuuselta, mutta siitä puuttuu olennaisia osia.
Netti on pullollaan hämmentävän halpoja hääpukuja, jotka näyttävät silti upeilta mainoskuvissa. Mikä on asian oikea laita?
Boohoo-nettikauppa näyttää kaventaneen mallinsa vyötäröä kuvanmuokkauksella.
Dylan Evans ei jättänyt saamaansa punaista mekkoa käyttämättä.
Toisinaan todellisuus ei vastaa odotuksia.
Kyseisen uimapuvun tiedoissa on jotain, mikä hämmentää.
Kaulakoru poistui valikoimista kohun jälkeen.
Asiakkaat tekivät suositusta nettikaupasta tänään huikeita alelöytöjä.
Sari Seppälä ja Annika Metsäketo käsittelivät lähetyksessä sitä, miten alati vahvistuva verkkokauppa kurittaa kotimaisia kauneusalan yrittäjiä kuten kosmetologeja ja parturi-kampaajia. Yrittäjän lisäksi Konttorissa kuultiin myös nettishoppailijaa. Löytyikö häneltä empatiaa kituuttavia yrittäjiä kohtaan?
Nettikaupoissa usein asioivien kannattaa nyt tarkistaa luottokorttilaskunsa. Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kehottaa myös vaihtamaan salasanansa.