Floridalaisen high schoolin vuosikirjaan tehtiin muokkauksia esimerkiksi tyttöjen kaula-aukkoihin.
Kuvissa nähdään muun muassa, miltä Selena Gomezin ja Justin Bieberin yhteinen lapsi voisi näyttää.
Kuvissa nähdään muun muassa, miltä Selena Gomezin ja Justin Bieberin yhteinen lapsi voisi näyttää.
Ranskalaismies siirrettiin toisiin tehtäviin, sillä hän on peittänyt koko kehonsa tatuoinneilla silmiä ja kieltä myöten.
Naisen pyyntö kiertää netissä hurjaa vauhtia.
Ard Gelinckin kuvamuokkaukset ovat nousseet sosiaalisessa mediassa suureen suosioon.
Kardashian väittää, että kuvanmuokkaussovelluksen kehittänyt iHandy käytti hänen kuvaansa luvatta markkinoinnissaan.
Ohjelman avulla saa hetkessä muokattua kehoaan.
Ranskalaisopiskelijan muokkaukset saavat sanattomaksi.
Boohoo-nettikauppa näyttää kaventaneen mallinsa vyötäröä kuvanmuokkauksella.
Muokkauksen tavoitteena oli näyttää ihmisille, että kiusaajia ei kannata kuunnella.
Kauniita piirteitä silotellaan edelleen lehdistä.
19-vuotias Syahril Ramadhan on lahjakas kuvanmuokkaaja.
Perhekuvat ovat nousseet jättimäiseen nettisuosioon.
Prinssi Williamia ei ole tunnistaa lehden kansikuvasta.
Kuva on herättänyt netissä paljon keskustelua.