Uusi brändi julkaisee ensimmäiset tuotteensa tänä keväänä.
Minna Parikka -tuotteista on nyt kovaa kysyntää. "Lopettamispäätöksen jälkeen haut räjähtivät", Torista kerrotaan.
Minna Parikan kenkiä on kopioitu vuosien mittaan useita kertoja. Hän joutui itsekin vetämään kenkänsä myynnistä, sillä Adidakselle kolme rusetin muodostamaa raitaa olivat liikaa.
Minna Parikka kertoi tällä viikolla lopettavansa yrityksensä toiminnan. Suomalaissuunnittelijan tuotteet ehtivät saavuttaa suuren suosion myös rapakon takana.
Parikan mukaan toiminta loppuu kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Minna Parikka kertoo pistäneensä koko elämänsä likoon Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa.
Kuninkaalliset, poliitikot ja seurapiiritähdet luottavat myös Suomi-muotiin.
Parikka perusti tunnetun kenkäbrändinsä 25-vuotiaana.
Suomalaista designia arvostetaan myös muualla.
Perhe rakastaa suomalaissuunnittelijan luomuksia.
Minna Parikan suunnittelemat kengät jatkavat maailman valloitustaan.
Carrie Underwood juhli saavutustaan Minna Parikan suunnittelemissa kengissä.
Suomalaissuunnittelijan veikeät kengät iskevät monen makuun.
Kiinakopioita myydään Bisters.fi-verkkokaupassa.
Suomalainen design on rohkeaa ja ennakkoluulotonta. Siksi sitä rakastetaan Suomen ulkopuolellakin.
Minna Parikan suunnittelemat kengät ovat Kardashian-Jenner-klaanin suosiossa.