Kaikki pienet tytöt ja mikseivät pojatkin ovat joskus sen kokeneet. Kun suurin ihastus onkin jo varattu, ei kyyneliltä aina vältytä. 
Haloo Helsinki! -yhtye hallitsee Suomen radioiden soittolistoja. Bändi johtaa peräti kahdella kappaleella Suomen suosituimmat listaa. 
Ainakin hetkeksi. Viikkoja Suomen suosituimmat -radiosoittolistan ykkösenä on Maroon 5:n This Summer's Gonna Hurt Like A Motherf****r. Haloo Helsingillä on peräti kaksi kappaletta viiden soitetuimman kappaleen joukossa.
Yhdysvaltalaisen Maroon 5 -yhtyeen kosketinsoittaja onnitteli Dalai Lamaa Twitterissä. Tämän jälkeen bändin keikat Kiinassa peruttiin.
Kygo feat. Parson James nousi suomen radioiden soittolistan kärkeen hitillä Stole The Show. Toiselle sijalle kirii Kaija Koo uutuudellaan En pelkää pimeää. SANNI tipahtaa kolmanneksi 2080-listahirmulla.
Transsukupuolinen malli on noussut sensaatioksi sosiaalisessa mediassa, sen jälkeen kun hänestä otetut kuvat tulivat julki. Kuvissa hän jäljittelee Maroon 5 nokkamies Adam Levinesta otettuja ikonisia alastonkuvia vuodelta 2011.
Uudet tulokkaat valtasivat Radio Novan viikottaiseen soittoon perustuvan Radio Nova TOP20-listan. Edelliseen viikkoon verrattuna jokainen biisi on listalla "uusi".
Radio Novan tuoreella Top20 -listalla on peräti kuusi nousijaa. Samalla koko kärkipää meni uusiksi. Viime viikon ykkönen Kaija Koo (Ajoin koko yön) putosi 13. sijalle.
Menestysyhtyeen uudessa videossa pakkomielteinen ihailija vaanii naisuhriaan ja hiipii lopulta tämän vuoteeseen. Seksuaalista väkivaltaa vastustavan RAINN-järjestön mukaan video on vaarallinen ja sellaisenaan stalkkerin unelma.
The Lonely Islandin YOLO uutuusvideolla vierailee kovaa nousua tekevä räppäri Kendrick Lamar ja Maroon 5 yhtyeestä tunnettu Adam Levine.
Maroon 5 paukutti uutuuskappaleellaan rikki ennätyksiä Yhdysvaltojen musiikkilistoilla.
The Voice -ohjelman tuomari, Maroon 5 -bändin laulaja, Adam Levine on arvostellut kovin sanoin American Idol -ohjelmaa.
Maroon 5 -yhtyeen solisti Adam Levine ja Christina Aguilera ovat julkaisseet yhteiskappaleensa Moves Like Jagger -musiikkivideon.