Lotta Kemppinen ja Nina Chydenius jäävät torstaina alkavasta kilpailusta sivuun.
Urheilu
noin kuukausi sitten
Kokeilimme Marttojen ohjetta ja huomasimme, että hopeakorut saa kiiltämään helposti folion ja suolan avulla.
Koti
noin kuukausi sitten
Psykologisen jännärin on ohjannut Marja Pyykkö.
Viihde
2 kuukautta sitten
Muutos tulee voimaan ensi viikon sunnuntaina.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Valtiojohto kunnioittaa tilaisuutta läsnäolollaan.
Ilmiöt
8 kuukautta sitten
Haralan mukaan odotukset joukkuetta kohtaan olivat epärealistiset.
Radio Novan Sunnuntaibrunssi
11 kuukautta sitten
Radio Novan Aamussa Minna kertoo Kimmolle makupareista ja Kimmon aamu sai pahanmielen käänteen. Millainen olisi miesten joulukalenteri ja mikä on venytetty reikä, kuuntele Iltapalat tästä!
Radio Novan Aamu
noin vuosi sitten
Radio Novan Aamun koko tiimi kasassa ja Minna on jo onnistunut unohtamaan Kimmon parran tai sen puutteen. Kimmon mielenpäällä on lottonumerot ja tuottaja - Markus haluaa telkkariin, kuuntele Iltapalat tästä!
Radio Novan Aamu
noin vuosi sitten
Pari saapui Särkynyt sydän -elokuvan ensi-iltaan yhdessä.
Viihde
noin vuosi sitten
Radio Novan Aamussa Kimmon lomatuuraajana Gogi Mavromichalis. Gogilla on tajunnanräjäyttävä ajatus miljoonien jakamisesta ja Minna miettii häpeää. Melkein Mahdoton Marraskuu antaa studiossa oleville tehtävän joka tuottaa hieman hankaluuksia ja mietitiin onko ammattilainen ammattilainen kotonaankin, kuuntele Iltapalat tästä!
Radio Novan Aamu
noin vuosi sitten
Amazing Race Suomi -ohjelman kolmannessa jaksossa nähdään yllätyskäänne.
Viihde
noin vuosi sitten
Radio Novan Aamussa Minna antaa kuulijalle vinkkejä Lahteen ja Kimmo aikoo kerätä kasaan tietokonetiimin. Mietitään eläkepäiviä ja somessa leviävää haastetta, kuuntele Iltapalat tästä!
Radio Novan Aamu
noin vuosi sitten
Rahapeliyhtiö Veikkauksen mukaan viime vuonna rahapelivoittoja jäi lunastamatta miljoonien eurojen edestä, ja pian yli 60 000 euron suuruinen voitto uhkaa jäädä lunastamatta.
Ilmiöt
yli 2 vuotta sitten
Hintsa kertoo eronneensa Bowiesta puolitoista kuukautta sitten.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Julkaisu on saanut seuraajilta paljon huolestuneita kommentteja.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Radio Novan Aamussa Minna tuo taidetta studioon ja Akilla on tavarat hukassa. Tuottaja PartaMarkus yllättää Minnan asialla joka on sanottu ääneen mutta millaisia sloganeita kaupungeilla onkaan? Kuuntele jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamu
yli 2 vuotta sitten