Tänään puhutaan paljon ja asiaa! Puhutaan mistä tulee yli- ja ali -liitteet kaupunkien nimiin ja mitä koiran hännän heilutus tarkoittaa. Kimmo ja Minna pitävät myös tärkeän puheenvuoron mielenterveydestä. Miksei Markuksen pää käänny?
Punalappuale on monille tuttu, mutta Lidl ottaa käyttöön nyt myös viherlapun.
Anssi on tehnyt mahtavan löydön tien varresta. Tästä heräsi kiivas keskustelu, kuka on toiminut oikein ja miten tästä päästään jokamiehenoikeuksiin? Lähetyksessä mukana myös Niinan urhea Hopeasoturi, joka oli saattanut tehdä pienen yllätyksen, taas.
Tämän niksin toteuttamiseen tarvitaan vain pala teippiä.
Keskiviikko toi mukanaan aggressiiviset tööttääjät, heippalaputtajat ja talviset koulumatkat. Sunnuntaisin ollaan kuulemma hyviä. Vai sittenkin kaikkitietäviä ja niiiiin hienostuneita, tärkeitä ja tätimäisiä?
Torstaina seurattiin Niinan luontoliveä ja visailtiin Anssin eläinaiheisessa kisassa. Miksi tv:n katselu vanhempien kanssa pelotti lapsena? Entä miten Anssi onnistui kouluavustajana?
Markle oli unohtanut hintalapun mekkoonsa saapuessaan Tongalle.
Lappuhaalareita on vilahdellut miesten muotinäytöksissä.
Kuva kiertää parhaillaan Twitterissä.
Kauppalappu on saanut runsaasti keskustelua aikaan.
Lasten nokkeluus saattaa toisinaan yllättää.
Uimavaipan pesuohje naurattaa, sillä siinä kerrotaan myös huonoin tapa pestä kyseinen tuote.
Toisinaan omatoimisuus ei olekaan hyvä juttu.
Erään toimistorakennuksen ikkunat on koristeltu toinen toistaan hienommilla post-it-luomuksilla.
Miia Venermo latasi Facebookin kuvan remonttimiesten viestistä, joka sai hänet nauramaan ääneen töistä kotiuduttuaan. 
Facebookissa on levinnyt suupielet hymyyn saava kuva, jossa nähdään lasten juoksusta suivaantuneen henkilön kirjoittama valituslappu ja sen viereen lisätty nerokas vastaus.