Erityisesti riskiryhmien tulee olla varuillaan hellejaksojen aikana.
Mökkiuneen voi päästä kiinni kotonakin.
Puutarhakaupoilla kannattaa olla tarkkana, sillä kotipuutarhoistakin tuttuja kasveja luokitellaan pian haitalliseksi.
Viikonlopun aikana yöt saattavat muuttua trooppisiksi.
Tuholaisten torjunta aloitettiin heti, Pirha kertoo.
Tuotteen voi palauttaa myymälään, jossa sen hinta hyvitetään.
Laji on tiettävästi pesinyt Suomessa vain kerran aikaisemmin.
Viestissä olevaa linkkiä ei saa avata.
Euroopan komissio löysi silti edelleen kehitettävää Suomen asioissa.
Konsertti on lokakuussa.
Kulkureitti Tapiolan metroasemalla muuttuu hetkellisesti, kun itäisen lippuhallin ja bussiterminaalin väliset ovet uusitaan.
Asiantuntijat kertovat miten mahdollisen huijauksen voi tunnistaa.
Asiantuntijan mukaan myös tavalliset luonnossa liikkujat tekevät havaintoja harvinaisista linnuista.
Tilanne on neuvotteluissa yhä vaikea.
Äänestystulos oli selvä.
Lasten ilo ja leikki tuovat eloa pihoille, mutta samalla myös melua, joka voi aiheuttaa häiriötä asukkaille.