Kun sotilas palasi kotiin oltuaan poissa yhdeksän kuukautta, meinasi hänen 2,5-vuotias kultainennoutajansa mennä täysin pois tolaltaan. 
Koira on ihmisen paras ystävä tilanteessa kuin tilanteessa. Kultainen noutaja todistaa tämän hypätessä lapsen kanssa karuselliin.
Radio Nova listasi joulukuun päätteeksi kymmenen päivän ajan vuoden 2014 kovimpia, sykähdyttävimpiä ja katsotuimpia YouTube-ilmiöitä. Nämä olivat toimituksen valinnat niin Suomesta kuin maailmalta. 
Radio Nova listaa joulukuun päätteeksi kymmenen päivän ajan vuoden 2014 kovimpia, sykähdyttävimpiä ja katsotuimpia YouTube-ilmiöitä. Vuoden neljänneksi kovimmaksi videoksi valikoitui Ylen Nuoret mestarit -sarjassa nähty tottelematon kultaisennoutaja, josta tuli nettihitti ympäri maailmaa. 
Yhdysvaltalainen lentoyhtiö päätti ilahduttaa asiakkaitaan tuomalla lentokentälle muutaman kultaisen noutajan lieventämään matkastressiä joulun keskellä.