Kokeilimme Marttojen ohjetta ja huomasimme, että hopeakorut saa kiiltämään helposti folion ja suolan avulla.
Koti
8 päivää sitten
Myös prinsessan korvakorut olivat merkitykselliset, sillä ne kuuluivat kuningatar Elisabetille.
Muoti ja kauneus
5 kuukautta sitten
Tukesin mukaan tuotteen kadmiumpitoisuus ylittää sallitun rajan.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Kardashian hankki korun huutokaupasta viime vuonna.
Muoti ja kauneus
7 kuukautta sitten
Tässä lookissa palaset ovat kohdallaan.
Muoti ja kauneus
8 kuukautta sitten
Kuningatar Elisabet II kruunajaisissa nähty koru painaa noin 300 karaattia.
Ilmiöt
9 kuukautta sitten
Tämän niksin jälkeen et tarvitse enää apukäsiä rannekorusi kiinnittämistä varten.
Koti
noin vuosi sitten
Tämän niksin jälkeen et tarvitse enää apukäsiä rannekorusi kiinnittämistä varten.
Muoti ja kauneus
yli 2 vuotta sitten
Moni pohtii, mitä kuningatar Elisabetin omaisuudelle tapahtuu.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Kokkonen on jakanut usein sosiaalisessa mediassa kuvia erilaisista luomuksistaan. Nyt ihastusta herättää korut.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Radio Novan Aamussa Minnalta on kadonnut hammaskoru ja Aki muistelee kansallishistoriallisesti järisyttävää päivää, jota ei saakaan unohtaa. 95 nevö forget, kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Aamu
yli 3 vuotta sitten
Värikkäät helmikorut ovat tehneet paluun.
Muoti ja kauneus
yli 3 vuotta sitten
Klassiset helmet viimeistelevät niin arki- kuin juhlalookinkin.
Muoti ja kauneus
yli 3 vuotta sitten
Lopez osoittaa rakkauttaan myös tyylivalinnoillaan.
Muoti ja kauneus
yli 3 vuotta sitten
Yksinkertaiset pienet kultarenkaat ovat tänä vuonna erityisen trendikkäät.
Muoti ja kauneus
yli 4 vuotta sitten
Syksyn korumuoti sisältää monia tuttuja elementtejä.
Muoti ja kauneus
yli 4 vuotta sitten