UMK-finaali järjestetään Tampereella ensi vuoden helmikuussa.
Uuden Musiikin Kilpailu järjestetään ensi vuonna jälleen Tampereella.
Laulukilpailu järjestetään jälleen ensi vuoden toukokuussa.
Kuluttaja-asiamies katsoi VR:n menetelleen EU:n rautatievastuuasetuksen ja kuluttajasuojalain vastaisesti.
Euroviisujen toinen semifinaali järjestetään huomenna 9. toukokuuta.
Euroviisut ottaa kantaa artisteihin kohdistuvaan häirintään.
Cyan Kicks tähtää keikkailemaan ympäri maailmaa.
Uuden Musiikin Kilpailu huipentuu tällä viikolla.
Uuden Musiikin Kilpailu järjestetään helmikuussa Tampereella.
Sini Sabotage nousi julkisuuteen vuonna 2013 Levikset repee -hitillään.
UMK:n viides kisabiisi on nimeltään No Rules.
"Mania kertoo mun kokemuksista ja elämästä suurien tunnevaihteluiden kanssa", Sexmane sanoo.
Yle on antanut UMK-esiintyjistä hyviä vihjeitä.
Kengurun ilmakitaransoitto siivitti tänä vuonna voittoon.
UMK järjestetään tänä vuonna aiempaa reilusti isommassa tapahtumapaikassa.
UMK-kilpailu jättää Turun taakseen ja kilpailu järjestetään ensi vuonna isolla areenalla Tampereella.