Tsunamivaroituksia on annettu monissa maissa, kuten Japanissa ja Yhdysvalloissa.
Vaikeiden sääolosuhteiden odotetaan jatkuvan.
Maanjäristys oli voimakkuudeltaan jopa 7,7 magnitudia.
Todellinen uhriluku voi olla vielä paljon korkeampi.
Tuhansia on määrätty evakuoitavaksi.
Alueella on kyseessä pahin tulva mahdollisesti vuosikymmeniin.
Uhriluku on noussut nopeasti viikon mittaan.
Katastrofi on pahin Espanjassa rauhan aikana.
Ihmisiä on yhä kadoksissa kymmeniä.
Rankkasateet ovat aiheuttaneet Espanjassa tulvia alkuviikosta lähtien.
Rankkasateet ovat osuneet pahiten itäiseen ja eteläiseen Espanjaan.
Aluksi vähällä mediahuomiolla ollut luonnonkatastrofi sai sekä julkkikset että tavalliset ihmiset tarttumaan asiaan somen kautta.
Bean - äärimmäinen katastrofielokuva on ensimmäinen Mr. Beanin kokoillan elokuva.
Tomi Björckin ja Kari Aihisen luotsaama Katastrofikokki on ruoanlaittokilpailu, jossa kilpailijat pyrkivät välttämään Suomen surkeimman kokin tittelin. 
Yhteisöpalvelu Facebook ja kuvapalvelu Instagram kaatuivat tiistai-aamuna ympäri maailmaa noin tunnin ajaksi. Kansa meni tolaltaan, kaduilla vallitsi sekasorto ja täysi anarkia. Vai mitenkä se oli? 
Luonnonkatastrofit ovat aiheuttaneet tänä vuonna ennätyksellisen suuret aineelliset tuhot.