Suvi paljastaa, että hänellä on jotain mitä ei halua antaa pois, koska maailmassa ei ole ystävää, joka kiittäisi tarpeeksi autuaasti.
Lähetyksessä puhutaan mm. linnuista, vanhempien oman ajan tarpeesta, alastomuuden säännöistä mökillä, sekä itsepalvelukassoista.
Valkoposkihanhet kiusaavat Niinaa etenkin lenkkeillessä. Vihiliäiset ovat suojeltuja, joten mikä Niinalle avuksi?
Biseksuaalisen ja polyamorisen hanhen poismenoa on surtu netissä.
Yö-yhtyeen Joutsenlaulu on herättänyt suuren kiistan, joka on kääntynyt kappaleen tekijän Jussi Hakulisen voitoksi.
Kemissä Takajärven joutsenperhe on tuttu näky. Jo seitsemän vuoden ajan kemiläiset ovat päässeet seuraamaan pesueen muuttomarssia läpi kaupunkialueen kohti merta. Radio Novan kuuntelija kertoi joutsenten puuhasteluista ja kemiläisten reaktioista niihin.
Ympäristöä arvostavan sisustajan ei tarvitse enää tinkiä tyylistä tai laadusta, kertoi Riina Toikko Elina Kottoselle ja Ile Jokiselle.
Joutsenmerkin markkinointikoordinaattori Antti Lehmuskoski kävi kertomassa Radio Novan iltapäivässä Joutsenmerkityistä taloista.
Arkkitehti, vloggaaja ja rakennusterveys-asiantuntijaksi opiskeleva Maria Nordin vieraili Radio Novan iltapäivässä 17. syyskuuta.
Ile Jokinen ja Elina Kottonen saivat torstaina lähetykseen vieraakseen Minna Kinnarin, joka kertoi suomalaisten kulutustavoista, meille kaikille elintärkeästä eli ympäristön näkökulmasta.
Suomalaisen metalliyhtyeen Circle-albumi on nyt myynyt Suomessa kultalevyyn oikeuttavan määrän, yli 10 000 kappaletta.