Travolta ja Newton-John näyttelivät yhdessä vuoden 1978 Grease-hittielokuvassa.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Suosikkielokuvan legendaariset kohtaukset ihastuttavat edelleen.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Elokuvan ohjaaja Adam Wingard on korjannut Instagram-tilillään spekulaatioita siitä, onko kyseessä jatko-osa vai elokuvan uusintaversio.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Miestä seuraa pelkästään Instagramissa yli miljoona ihmistä.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Kuvat Travoltan erikoisesta ulkonäöstä leviävät netissä.
Viihde
yli 7 vuotta sitten
Vuonna 1978 ensi-iltansa saanut Grease kuuluu aikamme ehdottomiin musikaaliklassikoihin. Jos elokuvassa kuultavat laulukohtaukset kuitenkin olisivat kuulostaneet tältä, ei klassikkostatusta välttämättä olisi saavutettu.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Kuuntele tuore single Tanssii kuin John Travolta! Kappale on jatkoa ensimmäiselle sinkulle Malagaan. Molemmat biisit löytyvät perjantaina julkaistavalta Rakkaudella merkitty mies -studioalbumilta.
Ajankohtaista
yli 11 vuotta sitten
35 vuotta sitten Grease -elokuvassa duetoineet John Travolta ja Olivia Newton-John laulavat jälleen yhdessä. Kaksikko julkaisee hyväntekeväisyys joulualbumin, jolla vierailee muitakin tähtiä laulamassa.
Ajankohtaista
yli 13 vuotta sitten