Elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa.
Viihde
noin vuosi sitten
Top Gear Suomi starttaa keväällä 2024.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Leikola on tehnyt viime vuosina uraa Yhdysvalloissa, kun hän voitti Maailman hauskin ihminen -kilpailun vuonna 2014.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Pari jää ystäviksi ja työkumppaneiksi, kertoo Ilta-Sanomat.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Leikola julkaisi vastikään kirjan, jossa kertoo Yhdysvaltojen valloittamisesta.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Leikola otti osaa suosittuun somehaasteeseen.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Menestynyt koomikko tarjoaa kiusalliselle tilanteelle myös ratkaisuja.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Koomikko Ismo Leikola tiivistää tärkeän asian hienosti Instagramissa.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Ismo Leikola esiintyi supersuositun James Cordenin ohjelmassa - sai yleisön ulvomaan naurusta, katso
Ismo Leikolan Amerikan-valloitus jatkuu.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Suosikkikoomikko valoitti suomalaisten erikoisia tapoja suositussa ohjelmassa.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Ismo Leikola ei pääse peppuvitseistä eroon.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Kuva on kerännyt kiitettävästi tykkäyksiä.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Conan O'Brienin keskusteluohjelmassa kuultiin maailman parhaaksi tituleeratun koomikon vitsejä.
Viihde
yli 7 vuotta sitten
Kuinka paljon tarvitaan ihmisiä hyvälle stand up -keikalle? Leikola toteaa, että hyvä määrä on noin sadassa ihmisessä, mutta onnistuneen keikan voi vetäistä myös saksalaiselle turistille.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Stand up –koomikko Ismo Leikola ottaa loikan musiikkimaailmaan ja julkaisee debyyttisinglensä Pendolino.
Ajankohtaista
yli 12 vuotta sitten
Mulkvist-bändi lähtee kiertueelle 04.10-16.10. 2011 aiheuttamaan pahennusta ja keskustelua eri puolille Suomea.
Ajankohtaista
yli 14 vuotta sitten