Pariskunta meni naimisiin vuonna 2011 ja heillä on kolme yhteistä lasta.
Viihde
4 kuukautta sitten
Muun muassa Benjamin Peltonen ja Marja Hintikka juhlivat yökyläilyteemaisilla synttäreillä.
Viihde
6 kuukautta sitten
Hahmojen henkilöllisyyksien selvittämistä jatkaa aiemmilta kausilta tuttu nelikko.
Viihde
noin vuosi sitten
Ile Uusi vuori on vielä tänään Suvi Hartlinin kanssa, Eskon ollessa kipeänä kotona. Alun ikäriisi keskustelun jälkeen padot aukeavat, kun Kaverin puolesta kyselen osiossa puhutaan miesten itkusta. Ile myös selvittää mikä on räkäindeksi ja milloin se on korkeimmillaan. Suvi paljastaa miten tarkka silmä hänellä on lumitöiden suhteen, hän on oikea lumi kosmetologi. Lopuksi vielä muistellaan hammasrautojen ihanuutta!
Radio Novan Iltapäivä
noin vuosi sitten
Suvin kanssa iltapäivässä on Ile Uusivuori, Eskon ollessa kipeänä. Lähestyvät Olympialaiset saavat Suvin ja Ilen pohtimaan kelkkailun järkeä ja taktiikkaa, sekä Ile kertoo omakohtaisia kokemuksia laturaivosta. Kaverin puolesta kyselen osiossa meikkaus aiheuttaa jännitetä, kun Ile ei ymmärrä miksi ”temppelin pystytystä” ei saa katsoa. Hämmästelyä heillä aiheuttaa myös Victoria Beckhamin ruokavalio.
Radio Novan Iltapäivä
noin vuosi sitten
Hintikan ja Ile Uusivuoren arki on kiireistä, mutta parisuhde aikaa on löytynyt Hintikan lanseeraman termin avulla.
Viihde
noin vuosi sitten
Radio Novan Iltapäivässä tänään Suvin seurana Ile Uusivuori!
Radio Novan Iltapäivä
noin vuosi sitten
Radio Novan Iltapäivässä Suvi Hartlin ja Ile Uusivuori syntyvyyden puolesta.
Radio Novan Iltapäivä
noin vuosi sitten
Suvi ja Ile on Novan Iltapäivässä isojen asioiden äärellä.
Radio Novan Iltapäivä
noin vuosi sitten
Ile Uusivuori ja Suvi Hartlin tarjoilee taas parastaan.
Radio Novan Iltapäivä
noin vuosi sitten
Radio Novan Iltapäivässä Mahtava marraskuu jatkuu, kun Suvi saa täksi viikoksi seurakseen Ile Uusivuoren.
Radio Novan Iltapäivä
noin vuosi sitten
Viime vuonna Marja Hintikka oli yksi miehensä juontaman suosikkiohjelman kilpailijoista.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Hintikka ja Ile Uusivuori ovat olleet yhdessä noin 15 vuotta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Pariskunta on viettänyt viimeiset kahdeksan vuotta tiivistä perhe-elämää.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Hintikan ja Ilkka Uusivuoren poika täytti kuusi vuotta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Hintikka juontaa seuraavaksi Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi -ohjelmaa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten